Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kun saattohoidon tuoma apu loppuu, kuolinapu on keino välttyä kärsimyksiltä

Tulevan hallituksen tulee ottaa eutanasialain säätäminen seuraavaan hallitusohjelmaan, kirjoittaja toteaa.

Puolisoni menehtyi hiljattain aggressiiviseen syöpään. Hän suunnitteli vielä eläessään lähtevänsä viimeiselle matkalleen Sveitsiin ja liittyi kuolinapua järjestävään sveitsiläiseen järjestöön, mutta tämä jäi kuitenkin suunnitelman tasolle.

Kuolinapu Sveitsissä on niin sanotusti tavallisen kuolevaisen ulottumattomissa, sillä kustannukset nousevat yli kymmenen tuhannen euron ja prosessiin tarvitaan myös aikaa, dokumentteja sekä todistuksia.

Yksi kuolinapuun liittyvistä suurimmista harhaluuloista onkin se, että tällä tavalla ryhdyttäisiin jotenkin surmaamaan heikkoja ja osattomia, vaikka asia on itse asiassa täysin päinvastoin.

Eduskunnan tulee säätää eutanasiaa koskeva laki.

Vain hyvin toimeentulevilla on mahdollisuus hyvään kuolinapuun.

Kuolinapu on mahdollista jo suuressa osassa läntisiä sivistysmaita. Niissäkin, missä lakia ei vielä ole saatu voimaan, on selkeä näkemys kuolinavun tarpeellisuudesta ja ihmisten perustuslaillisesta oikeudesta itsemääräämiseen myös kuolemaa koskevassa asiassa.

Saattohoito ja kuolinapu eivät ole vastakkaisia tai erikseen kehitettäviä asioita. Kun saattohoidon tuoma apu loppuu, kuolinapu on vielä keino välttyä viikkojen tai kuukausien nöyryyttäviltä ja tuskaisilta kärsimyksiltä ennen kuoleman vapautusta.

Kuolleella puolisollani ei ollut tätä mahdollisuutta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tulevan hallituksen tulee ottaa eutanasialain säätäminen seuraavaan hallitusohjelmaan ja uuden eduskunnan tulee säätää sitä koskeva laki.

Toivoisinkin eduskuntavaaliehdokkailta selkeitä kannanottoja kuolinavun puolesta.

Mikko Perttula

Vantaa