Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Pelastustajat kokevat työssään väkivaltaa yhä enemmän – turvallisuutta ei rakenneta ilman rahaa

Väkivaltateosta on rangaistava samalla rangaistusasteikolla kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta jo tehdään, kirjoittajat vaativat.

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on huolissaan pelastustoimen ja sisäisen turvallisuuden tulevaisuudesta. Päättäjien on tunnistettava ja ennakoitava varautumiseen ja pelastustoiminnan suorituskykyyn vaikuttavat kriittiset turvallisuuden tekijät.

Mikäli Suomen tavoitteena on olla turvallisuuden kärkimaa, pelastustoiminnan palvelut ja alan kehitys on varmistettava nykyistä pitkäjänteisemmällä rahoituksella ja yli hallituskauden yltävällä ohjelmalla.

Hyvinvointialueilla ympäri Suomen on pelastajapula. Henkilöstövaje kasvaa vielä nykyisestä, kun pelastusalan ammattilaisista eläköityy neljännes vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämän lisäksi tarvitaan yli tuhat pelastajaa lisää pelastustoiminnan palvelutasopuutteiden korjaamiseksi.

Suomi tarvitsee 2 500 pelastajaa vuoteen 2030 mennessä. Edellytämme riittäviä talousresursseja pelastajien määrän kaksinkertaistamiseksi. Noin kuuden miljoonan euron pysyvä korotus valtion vuotuisessa talousarviossa varmistaa pelastajien uudet koulutuspaikat.

Ensihoitajiin ja pelastaja-ensihoitajiin kohdistuva väkivalta ja sen uhka on nykyisin toistuvasti mukana hälytystehtävillä ambulanssissa, kaduilla, julkisilla paikoilla ja yksityisasunnoissa.

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus on toteutettava vuonna 2025. Lainsäädäntöhanke on käynnistettävä pikaisesti ja koulutusuudistuksen toteutukselle on varattava rahoitus valtion talousarviossa.

Pelastusalan ja päättäjien on syytä olla huolissaan alan veto- ja pitovoimasta. Pelastusala kilpailee monien muiden alojen kanssa tulevaisuuden osaajista ikääntyvän työvoiman Suomessa.

Pelastajien peruskoulutusta on uudistettava ja tarjottava kiinnostavia jatkokoulutusmahdollisuuksia nykyisille ja tuleville sisäisen turvallisuuden osaajille. Myös alan palkkausta on kehitettävä.

Ensihoitajiin ja pelastaja-ensihoitajiin kohdistuva väkivalta ja sen uhka on nykyisin toistuvasti mukana hälytystehtävillä ambulanssissa, kaduilla, julkisilla paikoilla ja yksityisasunnoissa. Vuodesta 2014 saakka uhka- ja väkivaltatilanteiden määrä on kasvanut noin 15–25 prosenttia vuosittain.

Rikoslaki on päivitettävä ensilinjan auttajien turvaksi. Auttajaan kohdistuvaa väkivaltaa ei saa hyväksyä työn ominaispiirteenä yhteiskunnassa eikä työpaikoilla, vaan hänelle on tarjottava lainsäädännöllinen viranomaissuoja.

Väkivaltateosta on rangaistava samalla rangaistusasteikolla kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta jo tehdään. Näin yhteiskunta osoittaa, että auttajaan kohdistuvaa väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa.

Sisäisen turvallisuuden resursseista, suorituskyvystä ja pelastusalan henkilöstöstä on huolehdittava päätöksenteossa mieluummin etu- kuin takapainotteisesti. Tämän ovat osoittaneet yhteiskuntaa ravistelleet viimeaikaiset kriisit. Eduskuntavaalien jälkeen kansanedustajien on aidosti kannettava huolta pelastustoiminnasta ja osoitettava se hallitusohjelma- ja valtion budjettikirjauksissa.

Järjestön johtaja Kim Nikula

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL

Puheenjohtaja Janne Nieminen

Keski-Uudenmaan palomiesyhdistys