Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Pitäisikö Vantaalle perustaa valvottuja huumeiden käyttötiloja?

Valvotuilla käyttötiloilla voitaisiin muun muassa saavuttaa palveluiden ulkopuolella ja yhteiskunnassa heikossa asemassa olevat huumeidenkäyttäjät, kirjoittaja muistuttaa.

Pitäisikö Vantaalle perustaa valvottuja huumeiden käyttötiloja?

Kyllä pitäisi. Saman aiheen toi esille Vantaan alue- ja kaupunginvaltuutettu Tanja Aidanjuuri mielipidekirjoituksessaan (VS 29.4.) eriävällä mielipiteellä.

Aidanjuuri on oikeassa siinä, että meidän tulee muistaa jokaisen huumeita käyttävän olevan jonkun läheinen. Huumeita käyttävällä on yhtäläiset ihmisoikeudet sekä oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Ennaltaehkäisevät palvelut eivät auta sitä suurta joukkoa, jolla on takana jo pitkä riippuvuus.

Kuitenkin heillä, joilla on vakava huumeriippuvuus, voi olla todella suuri kynnys hakeutua peruspalveluihin sekä erityisiä haasteita pysyä palveluissa. Tämän takia on ensisijaisen tärkeää mahdollistaa huumeita käyttäville matalan kynnyksen palveluita, joita muun muassa valvotut huumeiden käyttötilat ovat. Valvotuilla käyttötiloilla voitaisiin muun muassa saavuttaa palveluiden ulkopuolella ja yhteiskunnassa heikossa asemassa olevat huumeidenkäyttäjät, saada heidät avun piiriin sekä ehkäistä huumausainekuolemia.

Kirjoituksessa Aidanjuuri toteaa, ettei käyttötila ole ensimmäinen vaihtoehto minne suonensisäisesti huumeita käyttävä menisi itseään pistämään, vaan paikaksi voi valikoitua esimerkiksi julkinen vessa. Itse ajattelen, että yhtä lailla paikaksi voi valikoitua valvottu käyttötila, mikäli sellainen vaihtoehto olisi tarjolla. Valvottujen käyttötilojen puute ei ainakaan ehkäise nykyisten "valvomattomien käyttötilojen" eli yleisten julkisten tilojen käyttöä huumeiden käyttötarkoituksiin.

En myöskään näe valvottujen käyttötilojen sijoittamisessa suurta ongelmallisuutta. Vantaalla toimii tälläkin hetkellä suonensisäisesti päihteitä käyttäville suunnattu matalan kynnyksen terveys- ja sosiaalineuvontapalvelu Vinkkari, jonka toimipisteet sijaitsevat Tikkurilassa ja Myyrmäessä. Valvottujen käyttötilojen sijoittaminen esimerkiksi näiden toimipisteiden läheisyyteen tuskin toisi merkittäviä muutoksia alueiden nykyisiin katukuviin.

Aidanjuuri peräänkuuluttaa ennaltaehkäiseviä palveluita. Ennaltaehkäisevään työhön tulisikin panostaa, mutta se ei auta sitä suurta joukkoa, jolla on takana jo pitkä riippuvuus. Valitettavasti nykytilanteessa tarvitaan myös korjaavia ja haittoja vähentäviä palveluita.

Kirjoituksessa esitetään huoli käyttötilojen edellyttämistä lainsäädännön muutoksista, mikä olisi askel kohti liberaalimpaa huumausainepolitiikkaa.

Suomessa huumausainepolitiikka on ollut vuosikymmeniä yksilöiden rankaisemiseen perustuvaa. Samaan aikaan muun muassa huumeiden käyttö ja huumausainekuolemat ovat lisääntyneet. Ehkä olisikin siis aika kokeilla erilaista tulokulmaa.

Mira Rautio

Sosiaalityöntekijä (vs), aikuissosiaalityö

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue