Liikenteessä on Vantaalla sumapaikkoja ilman poikkeusjärjestelyjäkin.
Tikkurilan keskustan laitamilla katua mylläävä remontti jatkuu. HSY saneeraa vesihuoltoverkostoa, ja autoilijoiden on alistuttava osaansa. Töitä tehdään Talvikkitiellä Valkoisenlähteentien molemmilla puolilla.
Tikkurilasta Korson lähistöllä sijaitsevaan hoivakotiin muutaman kerran viikossa autoilevana totean, että syyskuussa alkaneet katutyöt saisivat vähitellen valmistua.
Kuukausien aikana voisi olettaa autoilijan oppineen kiertämään katutyöt, mutta kiireessä asia usein unohtuu ja vaihtoehtoinen reitti tuntuu vieläkin hankalammalta. Tottumus on toinen luonto.
Ongelmana on väliaikaisissa liikennevaloissa odottamisen ja liikennekartioiden välissä pujottelun lisäksi se, että matalalla autolla ajaessaan saa pelätä ajokkinsa puolesta.
Auton helmat on tarkistettava kynnettyään Talvikkitietä. Ei käy kateeksi niitä autoilijoita, joille Talvikkitie ja sen kuprut eivät ole tuttuja. Vauhdin hiljentämisestä ei ole hyötyä, jos auto on jo kiinni kuopan reunassa.
Talvikkitiellä Valkoisenlähteentien pohjoispuolella on jo kuukausia saanut varautua odottamaan kauan tilapäisissä liikennevaloissa.
Hiljaisena pyhäpäivänäkin autossa ehtii laulamaan monta kertaa Cha cha cha, ennen kuin valot vaihtuvat, vaikka toisesta suunnasta ei tule ketään. Valot toki tarvitaan, koska käytössä on vain yksi ajokaista. Ikimonttu vie toisen kaistan.
Useasti on nähty sekin, että autoilijat katsovat Talvikkitien katutyökohdassa oikeudekseen pitää liikennevalojen punaista vain suosituksena.
Katutöitä ja muita poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä vaativia töitä on tehtävä silloin tällöin, mutta keskusta-alueilla poikkeusjärjestelyjen soisi olevan paitsi poikkeuksellisia myös lyhytkestoisia. Vilkkaasti liikennöidyn kadun ei pidä olla kuukausia kyntöpeltona.
Poikkeusjärjestelyt tuovat liikenteeseen oman lisänsä, mutta sumakohtia riittää Vantaalla ruuhka-aikoina ilman katutöitäkin. Kaupungin keskustapaikoista on vähitellen tullut oikeita keskustoja ja niiden laitamilla on runsaasti liikennettä.
Nyt kun asuntojen rakentamisessa on suvantovaihe, Vantaalla voitaisiin siirtää katsetta moottoriajoneuvoliikenteen sujumisen varmistamiseen.
Vantaalla tehdään maanantaina päätös ratikasta. Ratikan mahdollisen rakentamisen tavoitteena on liikenteen sujuvoittaminen. Liikennesuunnittelua ei kuitenkaan voida missään kohtaa Vantaata jättää vain ratikan varaan.
Ratikan reitti ei koukkaa jokaiselle alueelle eivätkä tavarat kauppoihin tai kasvavan kaupungin työmaille kulje ratikalla.