Vantaa hankki 50 sisäilmasta oireilevalle oppilaalle paviljongin – nyt rakennus on yllättäen tyhjillään, eikä koulussa ole tällä hetkellä yhtään oppilasta

Vantaan kaupungin sisäilma terveydenhoitaja Kristiina Baptista, työmaainsinööri Jaakko Mattila Fixcel Groupista ja Vantaan tilakeskuksen johtaja Pekka Wallenius vierailivat paviljongissa tällä viikolla. Päivi Tuovinen

Marika Lumme

Vantaan kaupungin hankkima sisäympäristöpaviljonki on ollut opiskeluvalmiudessa helmikuun alusta lähtien. Rakennus ammottaa kuitenkin tyhjyyttään. Vain maltillinen kalustus koristaa sisätiloja.

Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan Vantaalla ei ole tällä hetkellä ensimmäistäkään oppilasta, joka tarvitsisi koulutilakseen sisäympäristöpaviljongin. 50 oppilaalle hankittu paviljonki on siis tällä hetkellä tyhjä.

Kirjoittaja uumoilee että uuden sisäympäristöpaviljongin oppilaskatoon voi vaikuttaa se, että oireilevien lasten vanhemmille ei ole kantautunut siitä tietoa. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Kalon mukaan uuteen paviljonkiin on rekrytoitu helmikuun alusta alkaen työskentelemään yksi opettaja. Opettaja opettaa tällä hetkelläpaviljongin kanssa samalla tontilla sijaitsevassa Simonkylän koulussa. Opettajan työ paviljonkitiloissa alkaa vasta, kun ensimmäinen oppilas aloittaa koulutyön paviljongissa. Koska tämä tapahtuu, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Lue lisää:Simonkylän koulupaviljongin puhdasta ilmaa vaalitaan tarkasti: Uuteen rakennukseen tullaan aamusuihkun kautta, kynääkään ei tuoda muista kouluista

– Olemme tästä positiivisesti yllättyneitä. Tämä on hyvä tilanne. Kaikkien tahtotila on, että jokainen oppilas voi käydä koulua lähikoulussaan tai toisessa vantaalaisessa koulussa, Kalo kertoo.

Sisäympäristöpaviljongin käyttäjien tulee sitoutua tiukkoihin kriteereihin. Tilaan tulee tulla suoraan kotoa suihkun kautta ja käyttää vain hajusteettomia pesuaineita. Oppilailla ei saa olla lemmikkejä kotona. Jos satunnaisilla vierailijoilla on lemmikkejä, tulee heidän pukea suojahaalari. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Kalo korostaa, että sisäympäristöpaviljonki on viimeinen vaihtoehto.

– Oppilas pyritään aina ensisijaisesti ohjaamaan lähikouluun. Jos oppilas ei voi opiskella lähikoulussaan, hän kokeilee toista koulua. Jos kokeilujen jälkeen opiskelu koulussa ei ole mahdollista, harkitaan koulupaikkaa sisäympäristöpaviljongista, Kalo selvittää.

Sisäympäristöpaviljonki pystytettiin Simonkylän koulun tontille vuodenvaihteessa. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Puhtaan koulutilan hankkimisesta Vantaalle päätti kaupunginhallitus viime toukokuussa ja asian sinetöi kaupunginvaltuusto. Koulutilan hankkiminen sisäilmasta oireileville oppilaille lähti alkujaan liikkeelle valtuustoaloitteista.

Lue lisää:Vantaan kaupunginvaltuusto myönsi rahat sisäilmaltaan puhtaan koulutilan hankintaan

Tilakeskuksen johtaja Pekka Wallenius kokee niin ikään positiivisena, että yhdenkään lapsen tilanne ei vaadi paikkaa sisäympäristöpaviljongissa. Walleniuksen mukaan tilanne kertoo siitä, että kaupungin tekemät toimenpiteet, kuten korjaukset ja uusien koulujen rakentaminen, ovat tehonneet.

Lue lisää:Vantaalle tuleva puhdas koulutila saadaan käyttöön aikaisintaan vuodenvaihteessa – paikka vielä avoinna

– Sisäympäristöpaviljonki ei ole kuitenkaan turha. Nyt meillä on tarjota paikka, jos joku oppilas sitä tarvitsee, Wallenius sanoo.

Vantaan hiljattain valmistunut sisäympäristöpaviljonki odottelee vielä käyttäjiä. Kuva: Arkisto/Päivi Tuovinen Arkisto/Päivi Tuovinen

Vantaalla on kaikkiaan noin 24 000 oppilasta. Kalo kertoo parillekymmenelle vantaalaiselle oppilaalle tehtävän vuosittain koulujärjestelyjä sisäilmaoireiluiden vuoksi. Näille kaikille oppilaille on Kalon mukaan kuluvana lukuvuonna löydetty paikka toisesta koulusta tai oman lähikoulun toisesta luokkatilasta. Opettajat, jotka vaihtavat sisäilmaoireiluiden vuoksi koulua, ovat Kalon mukaan yhden käden sormilla laskettavissa.

Paviljongista löytyvät pukuhuone- ja suihkutilat. Liikuntasalia rakennuksessa ei ole. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Kalo sanoo, että 2–3 vuotta sitten yläkouluikäisille sisäilmasta kärsiville oppilaille oli vaikea löytää sopivaa koulua Vantaalta. Uudet koulurakennukset ja runsaat sisäilmakorjaukset ovat Kalon mukaan merkittävä syy siihen, miksi uuteen paviljonkiin ei toistaiseksi ole tullut oppilaita.

– Aurinkokiven ja Ylästön koulujen laajennus yhtenäiskouluiksi on tuonut helpotusta tilanteeseen, Kalo kertoo.

Lue lisää:Sisäilmaltaan puhdasta paviljonkia kiirehditään Vantaalle

Rajatorpan uusi koulurakennus otettiin käyttöön loppuvuodesta ja Hämeenkylän uusi koulu tulevan syksyn aikana.

Kolme vantaalaista oppilasta on tällä hetkellä koulussa naapurikunnissa, koska Vantaalta ei ole löytynyt heille sopivaa koulua. Kalon mukaan nämä oppilaat eivät ole ainakaan toistaiseksi halunneet palata Vantaalle.

Kalusteissa on huomioitu muun muassa pölyjen helppo pyyhkiminen. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Päätöksen oppilaspaikoista tekevät aluepäälliköt. Sisäilmasta oireilevien tulee olla ensimmäisenä yhteydessä oman koulun terveydenhoitajaan ja koulun vaihtoon vaaditaan lääkärintodistus. Itäisen alueen aluepäällikkö Niina Korko kertoo, että yksikään perhe ei ole ilmaissut kiinnostustaan sisäympäristöpaviljongissa opiskeluun.

– Päätös koulun vaihtamisesta tehdään aina yhteistyössä terveydenhoitajan ja perheen kanssa. Jokaiselle oppilaalle on löydetty tähän saakka paikka toisesta koulusta, Korko sanoo.

Vantaalla on työskennellyt vajaan kahden vuoden ajan sisäilma-terveydenhoitaja Katriina Baptista Baptista ei ole tietoinen, että kukaan lapsi tai nuori tarvitsisi sisäilmaoireiluiden vuoksi paikkaa uudesta paviljongista.

Kalo on aiemmin kertonut Vantaan Sanomille, että Vantaan oppilaita on joitain myös kotiopetuksessa.

Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan paviljonki on ollut valmiina helmikuun alusta lähtien. Itäisen alueen aluepäällikkö Niina Korkokertoo, että yksikään perhe ei ole ilmaissut kiinnostustaan sisäympäristöpaviljongissa opiskeluun. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Uutta paviljonkia pidetään kaupungin mukaan nyt tyhjillään, jotta se myös pysyy puhtaana. Tilan käytön kriteerit ovat tiukat eli tilan käyttäjien tulee käydä suihkussa aamulla ja sitoutua käyttämään hajusteettomia pesuaineita. Tilan käyttäjillä ei saa olla lemmikkejä kotona.

Rakennuksen vuosivuokra viiden vuoden vuokra-ajalla on reilu 180 000 euroa. Tähän päälle tulevat siivous- ja toimintakustannukset.

Lue lisää:Suunnitelma: puhdas paviljonki sisäilmasta kärsiville oppilaille

Sisäilmakorjauksia

Vantaalla tehdään tämän vuoden aikana sisäilmakorjauksia seuraavissa kouluissa ja päiväkodeissa:

Koulut: Lehtikuusi, Hiekkaharju, Ruusuvuori, Vaskivuori, Kytöpuisto, Itä-Hakkila, Askisto sekä Varia Koivukylä ja Myyrmäki.

Päiväkodit: Simonmetsä, Rautpiha, Solkikuja, Vantaanlaakso, Riihipelto ja Louhela.

Aiheeseen liittyvää

  1. Simonkylän koulupaviljongin puhdasta ilmaa vaalitaan tarkasti: Uuteen rakennukseen tullaan aamusuihkun kautta, kynääkään ei tuoda muista kouluista
    4.1.2020 6:15
  2. Sisäilmaltaan puhdas koulutila rakennetaan Simonkylän koulun tontille – tarkoitus valmistua vuoden lopussa
    21.9.2019 6:20
  3. 129 koulun sisäilmaselvitystä verrattiin käyttäjien kokemuksiin – oppilaiden oireisiin ei ole luottaminen
    14.1.2020 8:58

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut