Kelloharrastajan ei tarvitse koskaan lakata unelmoimasta – "Kellot ovat jokapäiväinen ilon aihe"

Kelloharrastajien kokoelmissa tapahtuu monesti suurta vaihtuvuutta. Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Kelloharrastaja ja -valokuvaaja Harri Kivinen on harrastanut kelloja 35 vuotta. Hänen kokoelmansa arvokkain kello ei suinkaan ole rahallisesti kallein, mutta tunnearvoltaan tärkein. Se on vaimolta lahjaksi saatu kello 25 vuotta sitten.

– Se oli ranteessani 20 vuotta. Sittemmin sen kellotaulu alkoi jäädä pieneksi, kun design on muuttunut vuosien saatossa, Kivinen kuvailee.

Design ja kellojen kaunis käsityö olikin se, mikä sai Kivisen hurahtamaan kelloihin. Valokuvausharrastuksessaan hän etsii kauneutta niin kaduilta kuin rannekelloistakin.

– Kellot ovat jokapäiväinen ilon aihe, kun laitat jotakin kaunista ranteeseen. Siihen aikaan, kun minä hyppäsin harrastuksen pariin, näyteikkunat olivat pullollaan kelloja, Kivinen muistelee.

Vaikka näyteikkunoiden pöydät eivät enää notku samalla tavalla rannekelloista, suomalaiset ovat pikkuhiljaa löytäneet kelloharrastuksen pariin. Näyteikkunoiden sijaan harrastus kukoistaa verkossa.

Kelloharrastajat ryhmän ja yhteisön perustaja Joonas Kokko pyrkii kokoamaan suomalaiset harrastajat yhteen samalle foorumille. Ryhmän koko Facebookissa on ollut tasaisessa kasvussa. Kun vielä 2016 jäseniä oli ryhmässä noin 6 000, nyt heitä on noin 23 000.

Ryhmän jäsenistä myös pieni osa, noin kymmenisen prosenttia on naisia.

– Yhtä lailla naisillakin voi olla kymmenen kelloa, mutta he eivät välttämättä pidä siitä meteliä. Toisaalta myös tuntuu, että miehille suunnattuja malleja valmistetaan enemmän kuin naisille, Kivinen pohtii.

– Uskon, että sukupuoli ei lopulta ole määrittävä tekijä. Naisten kiinnostus kelloja kohtaan vain lisääntyy, Kokko toteaa.

Harrastajakunta on miesvaltaista siitäkin huolimatta, että ensimmäinen rannekello suunniteltiin naiselle 1800-luvulla, kun taas miesten kellot kulkivat pitkään taskuissa.

– Sotien myötä kellot siirtyivät miestenkin ranteisiin, koska siitä oli helpompi katsoa aikaa, Kokko kertoo.

Stereotyyppisesti joku saattaa ajatella, että arvokellolla halutaan ainoastaan tuoda omaa statusta esiin. Harri Kivinen haluaa korostaa, että jos kelloharrastuksessa aletaan puhua pelkästään euromääristä, harhaudutaan väärälle polulle. Kokko on samaa mieltä.

– Kelloharrastukseen voi lähteä mukaan edullisillakin kelloilla. Kello on silloin hyvä, kun se tuottaa kantajalleen iloa, Kokko selventää.

Monet harrastajat eivät lähtökohtaisesti hanki arvokasta kelloa, vaan arvostavat kellojen koneistoja ja uniikkia käsityötä, mikä voi olla kallista. Kelloharrastajille on väliä, onko mekaaninen kello vedettävä vai automaattinen, tai onko se kokonaan pattereilla toimiva kvartsikello.

Esimerkiksi suomalaiselle De Motu -kellovalmistajalle tuli suurempi paine alkaa valmistaa mekaanisia kelloja, koska niitä monet harrastajat arvostavat. Arvostusta saavat myös kotimaiset kellovalmistajat, joita ei Suomessa montaa ole.

Arvokelloja löytyy monesta hintaluokasta sadasta eurosta alkaen. Esimerkiksi suomalaiset Sarpaneva Watches -kellot maksavat eräässä verkkokaupassa 8 000–18 000 euroa. Monet merkkikellojen hinnat pyörivät kuitenkin keskituloisten saavutettavissa.

Harri Kivisellä ei vielä 35 vuodenkaan jälkeen ole valmis kellokokoelma.

– Tässä harrastuksessa ei koskaan tarvitse lakata unelmoimasta. Aina on joku ”Graalin malja”, joka on myös jollain tapaa saavuttamattomissa. Luulen, ettei kokoelma ole koskaan kenelläkään täysi, koska hienoja kelloja on niin paljon, Kivinen kertoo.

Joillakin harrastajilla on Kokon mukaan tapana muuttaa kokoelmaansa kuukausittain, toisilla jopa lähes päivittäin.

– Kelloharrastajilla on hyvä käsitys siitä, minkä arvoinen mikäkin kello tietyssä iässä on, Kokko kertoo.

He molemmat toivovat, ettei kelloharrastusta aleta nähdä sijoitusmuotona, vaikka kellojen arvo säilyykin hyvin ajan kuluessa. Joidenkin kellojen kohdalla arvo voi myös jopa nousta.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut