Rahtareiden taukopaikoista on pula pk-seudulla – "Ihanteellisen paikan" vei Vantaan ratikan varikkovaraus

Vantaalainen Juha Nyberg on Rahtarit ry:n uusi puheenjohtaja. Hän haluaa, että raskaan liikenteen kuljettajien taukopaikka-asiat saataisiin vihdoin kuntoon. Ajoajantasaukselle sopivia paikkoja on pääkaupunkiseudulla liian vähän. Armi Suojanen

Armi Suojanen

Lappeenrantalainen Atte, joka kertoo vain etunimensä, lekottelee puoliperävaununsa etupenkillä. Lain mukaista ajantasaustaukoa on jäljellä vielä neljä minuuttia. Hän viettää päivän toisen tauon Keimolan Nesteellä Hämeenlinnanväylän länsipuolella. Paussin jälkeen hän ajaa Kirkkonummen Kantvikiin hakemaan sokeria.

Kotoaan Atte lähti aamulla kuuden aikoihin ja palaa sinne neljän viiden aikoihin iltapäivällä.

Keimolassa on tauolla moni muukin kuljettaja. Autojen rekisteritunnuksista löytyy erilaisia maatunnuksia, kuten PL, RS ja tietysti FIN. Rahdissa kulkee muun muassa ruokaa, juomaa ja netistä tilattuja tavaroita sekä tarvikkeita rakennustyömaille. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan noin 90 prosenttia maamme tavaraliikenteestä kuljetetaan maanteillä.

Keimola on yksi harvoista raskaan liikenteen taukopaikoista pääkaupunkiseudulla, jossa niistä on erityisesti pula. Vähäiset pysähdyspaikat aiheuttavat hankaluuksia, kuten liikenteen ruuhkautumisen Länsisatamassa.

– Länsisatamassa on odotettavissa ongelmia, kun sieltä poistettiin raskaan liikenteen "keräilyparkki", ennustaa Rahtarit ry:n puheenjohtaja Juha Nyberg

Hämeenlinnanväylän varrella on nykyisin Länsisataman lähin taukopaikka, jossa voi odottaa laivaan pääsyä. Ruuhkaolosuhteita ja siten matka-aikaa satamaan ei voi tietää ennalta ja sen vuoksi Nyberg toivoo keräily- ja taukopaikkaa Länsiväylän varteen.

Raskaan liikenteen levähdyspaikkojen tarpeesta on puhuttu useiden tahojen kanssa jo parikymmentä vuotta. Parannusta ei vaan kuulu.

Rahtareiden mielestä pääkaupunkiseudun kunnilla ei ole halua osoittaa maata taukopaikoille, sillä kaavoitus suosii asunto- ja teollisuusrakentamista. Kustannusten jakamisestakin on köydenvetoa.

– Vantaa on kaikkein kriittisin lepopaikkojen suhteen. Aina tulee jyrkkä ei. Kuitenkin jopa vantaalaiset kuljettajat tarvitsevat taukopaikkoja ja muualta tulevat myös sellaisia, joissa voi viettää yhdeksän tunnin lepoajan, Nyberg muistuttaa.

Raskaille ajoneuvoille oli jo kiikarissa taukopaikka Kehä III:n varressa lyhyen matkan päässä Vuosaaren satamasta, mutta nyt kaupunki haluaa sen Vantaan ratikan varikkoalueeksi.

– Se olisi ollut ideaali paikka, myöntää Uudenmaan ely-keskuksen kehittämispäällikkö Janne Kojo

Hän kertoo, että myös Kehä III:lle Vantaan Energian jätteenpolttolaitoksen viereen kaavailtiin taukopaikka-aluetta. Mutta kun kehätien varren paikat kariutuivat alettiin tutkia uutta paikkaa. Sitä suunnitellaan Hämeenlinnanväylän länsipuolelle Keimolan taukopaikan yhteyteen. Se tulee liityntäpysäköintipaikan viereen Vantaan kaupungin vuokraamalle maalle.

– Sinne tulee pysähdyspaikka noin 20 ajoneuvolle, Kojo kertoo.

Hän ei osaa vielä sanoa, koska päästään rakentamaan.

Laajennettava taukoalue palvelee kuitenkin vain kolmostien raskasta liikennettä.

– Kehä III:n paikka olisi ollut liikenteellisesti parempi ja palvellut myös muun muassa Porvoon suunnan ja nelostien liikennettä, Kojo jatkaa.

Nybergin mukaan rahtarit eivät vaadi luksusta, vähintä olisi wc ja pysäköintitila autolle.

– Uskon, että kuskit voisivat olla valmiita maksamaan suihkusta 2–3 euroa, jos sellainen olisi. Se on yleistä Etelä-Euroopassa, Nyberg tietää.

Hän huomauttaa, että myös tilausbussien kuljettajilla on samanlaisia ajantasaustarpeita kuin rekkakuskeilla.

Vantaan suunnittelupäällikkö Markus Holm kertoo, että Uudenmaan ely-keskus on kaupunkien kanssa selvittämässä erilaisia tilapäisten taukopaikkojen mahdollisuuksia Kehä III:n tuntumassa.

– Vakituisten riittävän suurten ja korkean palvelutason paikkojen osalta tilanne näyttää lähes mahdottomalta.

Puheenjohtaja

Vantaalainen Juha Nyberg, 53, aloitti kolmivuotiskautensa Rahtarit ry:n puheenjohtajana vuoden 2020 alussa.

Aiemmin hän on toiminut varapuheenjohtajana.

Asuu Itä-Hakkilassa.

Nybergin yritys on Veka Line Oy, joka tekee maakuljetusten ohella myös vesibussikuljetuksia pääkaupunkiseudulla.

Rekankuljettajana Nyberg on ajanut rahtia myös Euroopassa.

Nybergin Laura-tytär työskentelee yrityksessä kuljetuspäällikkönä ja hoitaa pääsääntöisesti käytännön asiat yrityksessä.

Aiheeseen liittyvää

  1. Tehovalvonta paljasti: Raskaassa liikenteessä yhä enemmän rikkomuksia – "Muutosta parempaan ei ole tapahtunut" 18.2.2020 16:34
  2. Mistä lepopaikat rahtareille? Pääkaupunkiseudulla on tuhlattu vuosia ongelmaan, joka näkyy nyt katujen varsilla ja nostaa rahtikuluja 27.8.2019 11:07
  3. Onko rekkamies jo uhanalainen laji? – "Perstuntumalle jää paljon käyttöä", sanoo tohtoriksi tähtäävä rahtarin poika 6.3.2019 6:10

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut