Tammiston K-Citymarket sai uuden kauppiaspariskunnan ja pian myös uudet aukioloajat: avoinna 24/7 – "Lentokentältä tulevilla on usein jääkaappi tyhjänä"

Marika Lumme

Vantaalla sijaitseva K-Citymarket Tammisto on toukokuun alusta lähtien avoinna vuorokauden ympäri.

Kauppa sai helmikuun alussa uuden kauppiaspariskunnan, Kimmo Sivosen ja Sari Luoteen, jotka uskovat asiakkaita riittävän myös yöllä. Tammiston myymälän etu on Sivosen mukaan ennen kaikkea sijainti liikenteen solmukohdassa.

– Lentokentältä tulevilla on usein jääkaappi tyhjänä. Tuusulanväylällä on liikennettä läpi yön. Samoin Kehä III:lla ja Kehä I:llä vuorotyöläiset ajavat läpi vuorokauden, Sivonen kertoo.

Ensimmäinen kauppayö alkaa kun vappupäivä kääntyy iltaan eli perjantain 1. toukokuuta ja lauantain 2. toukokuuta välisenä yönä.

– Kesää kohden ihmiset liikkuvat enemmän, Sivonen perustelee aukioloaikojen muutoksen ajankohtaa.

Vaikka pariskunta on ehtinyt työskennellä Tammistossa vasta reilut kaksi viikkoa, Sivosen mukaan päätös aukioloaikojen laajentamisesta tehtiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Kauppiasvaihdoksen yhteydessä kaikki työntekijät jatkavat K-Citymarket Tammiston palveluksessa.

– Henkilökunta on suhtautunut aukioloaikojen laajentamiseen myönteisesti. Lisätyövoimaa yötöiden vuoksi tarvitsemme noin kymmenkunta, Sivonen selvittää.

Sivoselle Tammisto on neljäs Keskon kauppapaikka. Tammistoa edelsi K-Citymarket Lahti Karisma, jota pariskunta veti yhdessä.

Lahtea ennen Sivonen toimi kauppiaana K-Supermarket Soukassa Espoossa ja K-Citymarket Porvoossa.

– Halusimme lisää haastetta. Tammiston kauppa on isompi kuin Lahti. Lisäksi oli mukava palata juurille, Sivonen kertoo.

Sivonen on asunut koko nuoruutensa Tikkurilassa ja muistelee lämmöllä muun muassa konfirmaatiojuhlaa Pyhän Laurin kirkossa.

– Kirkko sijaitsee aivan uuden kauppapaikkamme vieressä. On kuin kotiin palaisi, nyt Itä-Vantaalla asuva Sivonen sanoo.

Sivonen on toisen polven kauppias.

– Isä toimi kauppiaana Itäkeskuksen K-Citymarketissa, ja veli on parhaillaan kauppiaana Pirkkalassa. Maitohyllyjen välissä olen syntynyt ja lihatiskin takana kasvanut, hän nauraa.

K-Citymarket Tammiston uudet kauppiaat Kimmo Sivonen ja Sari Luode uskovat tuoreita ananaksia pilkkovan koneen olevan myös yöllä ostoksia tekevien asiakkaiden käytössä. Kuva: Marika Lumme Marika Lumme

Yksi merkittävä syy Tammistoon siirtymisessä oli Sivosen mukaan eläkkeelle jääneen kauppiaan Pekka Lintumäen tekemä arvokas työ.

– Olemme tunteneet Pekan kanssa jo pitkään ja meillä on samanlainen arvomaailma. Myymälä tuntui heti omalta, Sivonen perustelee.

Sivonen kokee uudistamisen ja ajan hengessä kiinni pysymisen kuitenkin tärkeänä. 24/7-aukioloaika on yksi osa uudistyötä. Lisäksi palvelutiskin aukioloaika laajenee. Jatkossa palvelutiski on avoinna arkisin iltayhdeksään ja sunnuntaisin aamukymmenestä iltakuuteen.

Ananaksia viipaloiva kone on myös saapunut Sivosen matkassa kauppaan. Muita uudistuksia Sivonen ei vielä tässä vaiheessa paljasta.

Keskolla on Vantaalla sijaitsevista myymälöistä avoinna 24/7 tällä hetkellä K-Supermarket Yliveto, joka laajensi aukioloaan ympärivuorokautiseksi syksyllä ensimmäisenä Suomessa. Lisäksi Keskolle kuuluu huoltoasema Neste K Keimola itä, jossa on myös pieni 24/4 avoinna oleva päivittäistavarakauppa.

HOK-Elannolla on Vantaalla tällä hetkellä kaksi ympäri vuorokauden auki olevaa myymälää: Kartanonkosken ja lentoaseman Alepat.

Muut 24 tuntia vuorokaudessa palvelevat K-Citymarketit ovat Helsingissä sijaitsevat Ruoholahti ja Easton sekä K-Citymarket Kupittaa Turussa ja K-Citymarket Pirkkala huhtikuun alusta lähtien.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut