Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Etsivä nuorisotyö tavoitti ennätysmäärän nuoria – Kotikäynneillä tavoitetaan "kadoksissa" olevia

Etsivän nuorisotyön asiakasmäärät olivat Vantaalla viime vuonna suuremmat kuin koskaan aiemmin.

Huoli-ilmoituksia tuli viime vuonna yhteensä 739 kappaletta. Määrä kasvoi edellisvuodesta sadalla nuorella.

Kasvua selittää se, että kotikäyntejä tehtiin enemmän, ja nuoria on sitä kautta tavoitettu etsivään työhön, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Kotikäyntejä tehtiin tänä vuonna noin 50 enemmän kuin aiemmin.

Kotikäynnit ovat vantaalaisen etsivän nuorisotyön erityispiirre. Niitä tehdään, jos nuorta ei muuten tavoiteta eikä saada tuen piiriin.

Viime vuonna tehtiin yhteensä 152 kotikäyntiä.

Kotikäyntien avulla tavoitettiin 92 nuorta ja heistä noin 80 prosenttia jäi etsivän nuorisotyön asiakkaiksi.

Kotikäyntien avulla on rakennettu luottamusta nuoreen ja saatettu oikean palvelun pariin, muun muassa terveyspalveluihin.

Etsivä työ tarjoaa ohjausta koulutuksen tai työn ulkopuolelle jääneille nuorille, tukea elämäntilanteen selkiyttämiseen, apua vaihtoehtojen kartoittamiseen ja ohjausta tulevaisuuden suunnitteluun.

Eniten työtä tehdään 18–20-vuotiaiden nuorten aikuisten parissa.

Etsivän työn toimipiste löytyy Tikkurilasta.