Vanhojen tanssit täyttävät parketit ystävänpäivänä – Vantaalla voi seurata tansseja neljässä lukiossa

Vanhojen tansseissa saa nauttia kimalluksesta ja säihkeestä. Tässä Sotungin lukiolaisten kauniita kampauksia vuodelta 2016. Arkisto/Marika Lumme

Marika Lumme

Kun abiturientit on saatu potkittua lukioista ulos penkinpainajaisissa, on toisen vuosikurssin opiskelijoiden aika astua estradille tanssien.

Kauniita ja komeita tanssijoita sekä hiottuja tanssiaskeleita on mahdollisuus päästä myös yleisön katsomaan. Yleisölle avoimet tanssit järjestetään lukioissa ystävänpäivänä perjantaina 14. helmikuuta.

Tikkurilan lukiolaisten tanssit yleisölle käynnistyvät perjantaina 14. helmikuuta kello 13.30. Tanssit järjestetään Trio Areenalla (Läntinen Valkoisenlähteentie 52–54). Tilaisuus on maksuton.

Sotungin lukion (Sotungintie 19) liikuntasalissa tanssitaan vanhojentansseja ystävänpäivänä, jolloin kello 12 alkavaan näytökseen on yleisön mahdollisuus osallistua. Sotungin lukiolaisten tansseja tahdittaa Espoon puhallinorkesteri. Esitys on maksuton.

Lumon lukion (Urpiaisentie 14) vanhojen tanssit järjestetään niin ikään ystävänpäivänä Lumon liikuntahallissa. Ulkopuoliselle yleisölle avoimia paikkoja on kello 13 alkavassa esityksessä.

Korsossa järjestetään lisäksi kaikille avoimet esitykset perjantaina kello 15 S-Market Korson aulassa. Esitykset ovat maksuttomia.

Vaskivuoren lukion vanhat tanssivat lukion oman salonkiorkesterin tahdittamina yleisölle perjantaina 14. helmikuuta kello 17. Tanssit pidetään Vantaan Energia Areenalla (Rajatorpantie 23). Tansseihin on 5 euron pääsymaksu ja lippuja voi ostaa ovelta.

Helsinge gymnasiumin, Martinlaakson lukion ja Mercuria Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen tanssit järjestetään tanssijoiden lähipiirille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  2. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  3. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  4. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  5. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  11. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  12. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  13. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  14. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  15. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  4. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  8. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  9. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  10. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  11. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  12. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  13. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  14. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  15. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.