Tällainen talvi on kyllä aika kamala siilien kannalta.
Näin kiteyttää tähänastisen talvikauden varistolainen Kirsi Vettenranta, jonka kotipihan siilimökeissä tuhisee neljä siilinpoikasta.
– Ennen kuin pikkupakkaset alkoivat, linnutkin lauloivat jo kevätlauluja aamuisin, hän päivittelee, mutta jatkaa, että talvihorroksesta heräilleille siiliyksilöille plusasteista ei ole hyötyä, koska niille luontaista ruokapöytää ei luonto talvella tarjoa.
Vettenrannan havainnon mukaan tietoja hereillä liikkuvista siileistä on näkynyt aiempaa enemmän muun muassa Facebookin siileille omistautuneissa ryhmissä.
Hänen mielestään syyskuun lopun ja maaliskuun lopun välisenä aikana maastossa liikkuva siili kannattaa aina ottaa kiinni.
– Siilin tepsuttelu tähän aikaan ei ole koskaan normaalia, vaikka yllättävän monet ihmiset netti- ja Facebook-kommenttien perusteella tuntuvat luulevan niin, Vettenranta sanoo.
– Horroksesta heränneellä siilillä on useimmiten jokin ongelma. Joko se ei ole sairauden tai muun syyn takia horrostamiseen tarpeeksi pulska tai sen pesään on esimerkiksi voinut mennä vettä.
Vettenrannan mukaan varminta on napata siili kainaloon, pussiin tai myssyyn ja ottaa etenkin pääkaupunkiseudulla yhteys vaikkapa Korkeasaareen, jos omaa siilien hoitokokemusta ei ole. Kun omat kädet on suojattu, piikkejään pörhistelevänkään siilin käsittely ei ole vaikeaa eikä eläin itsekään herkästi vahingoitu, sillä piikit joustavat.
Varistossa jo vuosia siilejä auttaneen Vettenrannan omat suojatit päätyivät väliaikaiskotiinsa Jakomäestä jo syyskuussa kahden tikkuaskin pituisina poikasina.
– Ehkä emo oli jäänyt auton alle tai kenties mennyt jo horrostamaan.
Vettenrannan mukaan siilinpoikasia ei kauan paapota.
– Poikaset ovat syntyessään pieniä, punaisia linnunpojan kaltaisia rääpäleitä, mutta parissa viikossa niille kasvavat jo piikit. Siinä vaiheessa siiliemo saattaa jo ajatella, että tämähän olikin tässä, jos ruokapaikkojakin on jo poikasille ehditty esitellä.
Äärettömän pienet ja huonokuntoiset pikkusiilit pulskistuivat hoidossa puolitoistakiloisiksi, jolloin ne olivat jo enemmänkin kuin hyvässä horrostamiskunnossa. Vähintään 800 gramman paino riittää horrostamisen ”eväiksi”.
– Yritin moneen kertaan antaa poikasille joulukuun alussa laukaisupotkua talveen jättämällä ne pariksi päiväksi ilman ruokaa, mutta säät vaihtelivat valtavasti ja plussapäiviä oli aivan järjettömän paljon, Vettenranta kertoo.
– Ne vain raivosivat ja krupsuttivat mökeissään. Vasta kun tuli noin viikon kestänyt pakkaspäivien putki, siilit eivät enää niitä esiin kaivellessani heränneet.