Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan terveyspalvelujen johtaja: "Lääkäriin on jo nyt päässyt iltaisinkin"

Kaupungin terveyspalvelujen vastauksessa kaupunginvaltuutettu Antero Eerolan kritiikkiin terveysasemien hoitojonoista ja iltavastaanotoista todetaan, että iltaisin on voinut hoitoon päästä tähänkin mennessä maksusetelien turvin.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Antero Eerola kirjoitti Vantaan Sanomissa (VS 23.1.), että kaupunki ei ole edistänyt riittävästi terveysasemien iltavastaanottojen käynnistämistä.

Vantaalaiset ovat päässeet vastaanotoille myös iltaisin, ensin palvelusetelien turvin ja 23. lokakuuta 2019 alkaen maksusetelien turvin. Palveluseteliä käyttäessään potilas sai itse valita, millä yksityisellä lääkäriasemalla haluaa käydä.

Palveluseteleistä jätettiin jostain syystä puolet käyttämättä, eli joka toinen setelin saanut ei koskaan mennyt lääkärin vastaanotolle.

Setelien myöntäminen teetti myös hoitajillemme kohtalaisesti vaivaa, joten 23. lokakuuta 2019 siirryttiin sosiaali- ja terveyslautakunnan linjauksen mukaisesti maksuseteleihin, jotka näyttävät olevan helpompia käyttää.

Maksusitoumusten turvin oli oman terveyskeskusvastaanottomme korvaavalla käynnillä yksityisellä lääkäriasemalla käynyt jo 722 kuntalaista aikavälillä 23. lokakuuta–31. joulukuuta 2019.

Marraskuussa heistä 77 prosenttia oli valinnut lääkärin vastaanottoajan kello 8–16, ja 23 prosenttia kello 16 jälkeen. Ilta-aikoja on koko ajan ollut saatavilla.

Antero Eerola toteaa, että yksi keino purkaa jonoja olisivat iltavastaanotot. Näin olisikin, mikäli iltavastaanottoja pidettäisiin päiväaikaisen työn lisäksi.

Sillä, että aamupäivästä siirrettäisiin vastaanottoja ilta-ajalle ei kuitenkaan synnytetä lisää vastaanottoaikoja. Toki se lisäisi vastaanottoajankohtien valinnanvaraa.

Valtuusto osoitti viime vuonna 11. marraskuuta 300 000 euroa käytettäväksi terveyskeskuksen iltavastaanottojen järjestämiseeen lokakuusta 2020 alkaen. Tällä rahalla voimme järjestää iltavastaanottoja virka-aikaisen vastaanoton lisäksi.

On samalla hyvä huomioida, että aina kun pidämme yhtäkään vastaanottoa, oli se sitten päivällä tai illalla, tulee meillä terveydenhuollon toimijoina olla paikalla riittävä miehitys esimerkiksi täyteen elvytysvalmiuteen.

Henkilöstömme on erittäin sitoutunutta työhönsä ja on ihailtavasti jaksanut hoitaa sitä suurta määrää avun tarvitsijoita, joka päivittäin käy kaikilla terveysasemillamme. Olen ylpeä ammattitaitoisesta joukostamme.

Vahva yhteinen tahtotilamme on tarjota vantaalaisille hyvät terveyspalvelut, myös iltaisin.

Piia Vuorela

terveyspalvelujen johtaja

Vantaan kaupunki