Nuorten ja naisten sairauspoissaolot kasvussa mielenterveyden oireiden takia

Kuvituskuva. Arkisto/ Agata Anttonen

Klaus Nurmi

Viime vuonna noin 84 000 henkilöä sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella, mikä oli lähes 10 000 henkilöä enemmän kuin edellisvuonna.

Vuodesta 2016 viime vuoteen mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä on kasvanut peräti 43 prosenttia, tiedottaa Kela.

Kela maksoi viime vuonna sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella 5,2 miljoonasta päivästä, mikä on yli kolmannes kaikista sairauspäivärahapäivistä.

– Mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen yleistyminen näkyy kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla, kertoo tiedotteessa Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren

Naisilla mielenterveyden häiriöt ovat jo yleisin peruste sairauspäivärahan saamiselle, kun taas miehillä yleisin syy ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.

Syitä mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen yleistymiselle ei vieläkään varmuudella tunneta.

– Ilmiö on monimutkainen, eikä mikään tekijä yksinään selitä kehitystä, Blomgren sanoo.

Jaksamiseen voivat vaikuttaa vaatimusten kasvu niin töissä, perheessä kuin vapaa-ajallakin. Mielenterveyden häiriöihin liitetty häpeäkin on kenties kutistunut.

Erilaisia oireita mahdollisesti myös diagnosoidaan aiempaa useammin mielenterveyden häiriöiksi.

Toisaalta kehityksessä voivat näkyä esimerkiksi etuusjärjestelmän ja työmarkkinatilanteen muutoksetkin.

Blomgrenin mukaan sairauspoissaoloja on tärkeää seurata, sillä ne ennustavat merkittävästi pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiä.

– Poissaoloihin ja niiden syihin pitäisi pyrkiä puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa työkyvyn pysyvän menettämisen ehkäisemiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.