Kaupunki tahtoo rahaa lasten liikuntavuoroista – "Vantaa on nyt lapsiperheiden kukkarolla"

Liikuntayhdistyksen edustaja kysyy, miksi puhutaan lasten harrastamisen tukemisesta, jos seurojen kuluja lisätään. Arkisto/Sirpa Repo

Tiina Örn

Seurat ovat tähän asti saaneet käyttää alle 18-vuotiaiden liikunta- ja urheiluharjoitusten järjestämiseen Vantaan kaupungin tiloja maksutta. Käytäntö on ollut voimassa viimeiset viitisentoista vuotta. Kaupunki ei ole perinyt seuroilta vuokraa esimerkiksi koulutiloista tai kalliosuojista.

Tilanne on muuttumassa. Suunnitelmissaon, että myös lasten ja nuorten liikunnan harjoitusvuoroista tulisi maksaa kaupungille tilavuokraa. Seurat voisivat vapautua maksusta tietyin ehdoin.

Vantaan liikuntayhdistys ry on laatinut asiasta kaupungille vastineen. Yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Vantaan Jukaran judojaoston puheenjohtaja Markku Ilvonen kummastelee kaupungin ratkaisua.

– Vantaa on nyt lapsiperheiden kukkarolla. Se on väärä paikka hakea kaupungille tuloa, Ilvonen toteaa.

Harrastusmaksut on Ilvosen mukaan monessa seurassa kyetty pitämään matalana siksi, että tilat on saatu kaupungilta maksutta. Tilavuokra tarkoittaisi harrastusmaksujen nousua, pohtii Ilvonen.

– Vaikka toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön, on seuralla aina välttämättömiä kuluja. Ne pyrimme kattamaan harrastajille lankeavilla maksuilla.

Ilvonen kuvailee kuinka esimerkiksi judossa mustan vyön saaneet judokat valmentavat lapsia ilman palkkaa, jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi harrastamaan.

– Sitten tulee kaupunki ja alkaa periä tiloista vuokraa. Miksi puhutaan lasten ja nuorten harrastamisen tukemisesta ja samaan aikaan tehdään näin? Ilvonen kysyy.

Urheiluseuroissa pitkään aktiivisesti toiminut Ilvonen tuntee paljon perheitä, joiden lapsi harrastaa pienessä lähiseurassa.

– Harrastuksen hinta on hyvin monissa perheissä kynnyskysymys. Jos mietimme jotain uutta toimintaa, niin yleisin kysymys vanhemmilta on: tuleeko tästä jotain lisämaksua. Muutama kymppi on iso raha.

Vantaan liikuntatoimenjohtaja Veli-Matti Kallislahden mielestä joissain seuroissa on ymmärretty uudistuksen ydinsisältö väärin. Tarkoituksena on kannustaa seuroja maksuttoman ja kaikille avoimen toiminnan järjestämiseen.

– Tilat säilyvät edelleen maksuttomina, mikäli toiminta on kaikille lapsille avointa ja kuukausimaksu on enintään 10 euroa eikä harrastajilta edellytetä seuran jäsenyyttä tai lisenssiä.

Kallislahti tiivistää uudistuksen ydinidean.

– Jos seuran portit pysyvät joiltain lapsilta kiinni, niin seuran on avattava lompakkonsa. Jos portit ovat kaikille avoinna, seura voi pitää lompakkonsa kiinni.

Samassa seurassa voi Kallislahden mukaan toimia sekä kaupungin tilojen maksuttomaan käyttöön oikeutettuja ryhmiä että maksulliseen käyttöön velvoitettuja ryhmiä.

– Maksuttomuus riippuu toiminnan sisällöstä eli onko kyseessä avoin harrastusryhmä vai kilpavalmennus ja tietenkin myös seuran ryhmässä mukana olevilta lapsilta perittävistäharrastusmaksuista.

Kallislahti toteaa uudistuksen lisäävän tasapuolisuutta lajien välillä. Kriteerit täyttävä ryhmä voi saada esimerkiksi jäähallin käyttövuoron maksuttomana.

Yksi tilojen maksuttoman käytön kriteereistä on se, ettei seura edellytä toimintaan osallistuvilta seuran jäsenyyttä. Ilvonen muistuttaa, että seuran jäsenyys voi olla tarpeen vakuutussyistä. On lajeja, joissa lajivakuutus on saatavilla edullisesti vain lajiliiton lisenssin ja liiton jäsenseuran jäsenyyden myötä.

– Tavanomainen tapaturmavakuutus ei kata kaikkien lajien harrastamista. On myös mahdollista, että lajiliiton vastuuvakuutus kattaa vain liiton jäsenseurojen jäsenilleen pitämissä harjoituksissa ja tapahtumissa tapahtuvan toiminnan.

– Tuo on yksi syy siihen, että seurat pitävät kaupungin ehtoja maksuttomien tilojen saamiseksi taloudellisesti ja myös turvallisuus- ja vakuutussyistä mahdottomana toteuttaa, Ilvonen sanoo.

Kallislahti kommentoi, että seuran jäsenyys ei välttämättä estä tilojen maksutonta käyttöoikeutta.

– Niin on silloin, jos se on verotuksellisesti kynnyskysymys.

Vaikka kaupungin kaavailema tuntivuokra ei ole suuri, se Ilvosen mukaan lisää seuran menoja merkittävästi vuositasolla.

– Useiden seurojen tilavuokrat kohoaisivat tuhansilla euroilla tai kaksinkertaistuisivat, Ilvonen sanoo.

Kyseessä on vasta suunnitelma, jonka etenemisen Ilvonen toivoopysähtyvän päätöksentekoelimissä.

– Ehkä tässä on vain katsottu, että mitä ihmettä, joku saa käyttää tiloja ilmaiseksi ja sitten lätkäisty niille hinta kokonaisuutta ajattelematta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Kaupungin suunnittelema uudistus uhkaa senioritoimintaa – "Vapaaehtoistyötä pitäisi tukea eikä rahastaa kuoliaaksi" 14.12.2019 8:20

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut