Uusia makuja Uzbekistanista – Alisher perusti Kontulaan ravintolan, jollaista ei ennen Suomessa ole nähty

Jay Kortehisto on maistellut monia makuja maailmalta. Uzbekistanilaisessa ruuassa oli jotakin tuttua mutta hieman uuttakin. Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Kontula on tunnettu alue sen etnisistä ravintoloista ja liikkeistä. Nyt Kontulan ytimeen avautui ravintola, jollaista Suomessa ei vielä ole nähty. Uzbekistan-ravintola on nimensä mukaisesti uzbekistanilainen.

Harva edes tietää, missä maa sijaitsee. Samaa uumoilivat lounaalle tulleet Jay Kortehisto ja Kati Kallio

– Me juuri pohdimme, missä Uzbekistan sijaitsee, koska tavallaan tästä ruuasta löytyy Lähi-idän, Aasian ja Venäjän makuja, Kallio sanoo.

He osuivat oikeaan sillä maa sijaitsee Keski-Aasiassa, jonka naapurimaita ovat Afganistan, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Turkmenistan.

– On happamia ruokia ja nyyttejä, kuten Venäjällä. On myös tuttuja makuja Kazakstanista ja ehkä pientä kiinamaisuuttakin, Kortehisto toteaa.

Molemmat ovat nähneet paljon maailmaa ja maistelleet monia makuja. Kortehisto sanoo tulleensa Kontulaan joskus varta vasten etnisten ruokapaikkojen vuoksi. Lauttasaarelaiset ystävykset sattuivat olemaan asioilla Kontulassa, ja huomasivat ravintolan ohimennen.

– Kiinnostuimme heti, että millaista ruokaa se voisi olla. Täällä on joitakin uusia makuja, mutta myös paljon tuttua, Kortehisto analysoi.

Uzbekistanista kotoisin oleva Kuva: Anniina Virtanen Anniina Virtanen

Uzbekistanista kotoisin oleva Alisher Sultonov avasi avintolan marraskuun lopulla. Avajaisia ravintola juhlii 25. tammikuuta. Ravintolan perustamiselle ei ollut sen kummempaa syytä, kuin se, että Sultonov huomasi, ettei Suomessa vielä ole uzbekistanilaista ravintolaa.

Ravintolassa työskentelee tällä hetkellä kaksi kokkia ja Sultonovin mukaan vielä kaksi on tulossa. Asiakaspalvelusta ja tarjoilusta vastaava Kumush Hakimova kertoo, että kokit ovat taitavia. Sultonov kertoo palkanneensa sellaiset kokit Euroopasta, jotka osaavat tehdä uzbekistanilaista ruokaa.

– Uzbekistanilaisessa ruuassa taikina on tärkeä. Jos se ei onnistu, koko ruoka epäonnistuu. Esimerkiksi manti-nyyttien erittäin ohut taikina ei saa olla liian kuivaa tai märkää, Hakimova valaisee.

Hänen mukaansa uzbekistanilainen ruoka onkin saanut vaikutteita monesta suunnasta, koska maa on ollut aikanaan kulttuurien risteyskohta. Kaikista paikallisin perinneruoka lienee plov ja lagman.

Ruoasta tekee erilaisen myös se, että kaikki tehdään käsin. Mikään ei tule Sultonovin mukaan pakasteena, vaan kaikki on kuin kotikeittiöstä tullutta.

Jay Kortehisto ja Kati Kallio olivat vaikuttuneita siitä, että lounasbuffetin ruokiin on nähty vaivaa.

– Näkee, että näiden tekemiseen menee tovi, kun on käsityönä tehty. Lounasbuffetin valikoima on myös äärimmäisen kattava, etenkin salaattipuoli. Se voi olla monelle tärkeää, kun on niin monenlaisia ruokavalioita, kuten -kasvis, Kallio sanoo.

Lounasbuffetista löytyykin myös kasvisvaihtoehtoja.

On ravintola saanut pienoista kritiikkiäkin kehumäärän ohella, kun Google-arvosteluja katsoo. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei makuasioista voi kiistellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  10. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  11. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  14. Mielipide: Vantaan taloudessa edessä tiukat ajat – Tuomelan koulun seiniin olisi vastuutonta satsata
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.