Alkon myynti laski, mutta hyvinvoinnin trendi näkyi kahdessa juomaryhmässä

Alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt vuodesta 2007 lähtien, kertoo THL:n tilasto. Arkisto/ Jussi Vehkasalo

Klaus Nurmi

Alkon myynti laski joulukuussa viisi prosenttia ja koko viime vuonna 3,8 prosenttia.

Roseeviinien ja alkoholittomien kysyntä kasvoi, minkä Alkossa arvellaan johtuvan keveyden ja hyvinvoinnin trendistä.

Joulukuussa roseeviinejä myytiin 12 prosenttia edellisvuotta enemmän, glögien kysyntä nousi 11,7 prosenttia ja alkoholittomien 31,5 prosenttia. Muissa tuoteryhmissä myynti laski.

Tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkunta toteaa Alkon tiedotteessa, että huomiota kiinnitetään entistä enemmän omaan hyvinvointiin, joka muuttaa juomakulttuuria miedompaan suuntaan.

Laatujuomatkin ovat selkeä trendi, esimerkiksi samppanjan suosio kasvaa.

Koko vuonna roseeviinien kysyntä nousi reilut kahdeksan prosenttia ja alkoholittomien noin 12 prosenttia.

Alkoholittomien juomien myynti ohitti ensi kertaa siiderien myynnin.

Vuonna 2019 Alkosta ostettiin 82 miljoonaa litraa juomia, mikä oli 3,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Tuoteryhmistä myytiin eniten punaviinejä, 21,8 miljoonaa litraa, ja valkoviinejä, 20,8 miljoonaa litraa.

Chile pitää punaviineissä edelleen ykkössijaa Portugalin haastaessa Italiaa ja Espanjaa, eteläafrikkalaisten viinien kysyntä on puolestaan selkeässä laskussa, Alko tiedottaa.

Valkoviineissä suosituimmat alkuperämaat ovat Chile, Saksa ja Italia.

Myydyimmät tuotemerkit olivat punaviineissä 2u Duas Uvas, valkoviineissä Gato Negro Sauvignon Blanc ja kuohuviineissä Codorníu Clásico Cava Sec.

Väkevien puolella kärjessä olivat Leijona Viina, Koskenkorva Viina ja Suomi Viina. Kutakin näistä myytiin yli kaksi miljoonaa litraa, kun punaviinien kärkimerkkiä myytiin 880 000 litraa ja valkoviinien ykköstä 815 000 litraa.

Panimotuotteista yli miljoona litraa myivät Original Long Drink ja Olvi Tuplapukki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  7. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  8. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  11. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  12. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  13. Taide on tuonut Vantaalla apua ahdistuneille nuorille
  14. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  15. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  9. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  13. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  14. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"
  15. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.