Terapeutti Tommy Hellsten oppi surusta paljon Carita-vaimon kuoltua äkillisesti – "En ole menettänyt häntä kokonaan, vaan olemme vaihtaneet aallonpituutta"

Loviisalaissyntyinen Tommy Hellsten tahtoo elää läsnäolevaa, levollista elämää. Kiireellä ei ole hänelle enää mitään viestiä. Outi Paappanen

Eija Quinlan

Porvoossa asuvan teologin, kirjailijan, luennoitsijan ja terapeutin Tommy Hellstenin kodin ulkopuolella palaa pari kynttilälyhtyä. Sisällä tupakeittiössä on tarjolla kahvia ja joulutorttuja. Pöydällä palaa kynttilä, tunnelma on rauhoittava.

Kiire ei sovi Hellstenin elämään. Hän tahtoo elää tässä ja nyt.

– On väärin, että ihminen tottuu siihen, ettei hän ole läsnä. Suurin osa ihmisistä ei tajua, etteivät he ole läsnä, hän pohtii.

Hellsten esiintyi Porvoon tuomiokirkossa joulukuun puolessa välissä, ja Kosketus-kiertue jatkuu ensi vuonna.

Hänellä on myös suunnitteilla Porvoossa Valon iltoja Maria Drockilan kanssa sekä myös puhujailtoja kirkoissa eri puolilla Suomea.

Hellsten on kirjoittanut oman muistikuvansa mukaan 28 kirjaa. Hänen uusin kirjansa Enää en pelkää – Kirja rakkaudesta käy hyvin kaupaksi.

– Siitä on otettu jo neljäs painos, Hellsten kertoo.

Hän on myös ilokseen kuullut palautetta, että tämä kirja olisi hänen parhaimmistoaan. Se hieman ihmetyttää häntä.

– Yleensä kun kirjoitan, minun täytyy kirjoittaa keveydestä käsin. Tämä syntyi raskaudesta käsin. Mutta se ei näy siinä tekstistä, Hellsten pohtii.

Ollessaan heikko ihminen on totta. Silloin hän tunnistaa heikkoutensa ja ymmärtää tarvitsevansa rakkautta. Kun ihminen tarvitsee rakkautta, hän vetää sitä puoleensa, Hellsten kirjoittaa.

Tommy Hellsten on joutunut läpikäymään järkytyksen ja suuren menetyksen, kun hänen vaimonsa Carita Hellsten kuoli yllättäin kaksi ja puoli vuotta sitten kesäkuussa verenmyrkytykseen. He ehtivät olla yhdessä 18 vuotta.

– Hän tuli koulutuksesta kotiin torstaina. Hän valitti kurkkukipua, flunssaa ja huonoa oloa. Hän kuoli sunnuntaina iltapäivällä. Häntä hoidettiin kurkkukipuisena. Jälkikäteen sanottiin, ettei siihen verenmyrkytykseen olisi ollut mitään tehtävissä, koska se oli niin aggressiivinen. Tässä ei edes päästy siihen saakka, että olisi löydetty antibiootti, joka toimisi.

Vaikka menehtyminen tuli yllätyksenä, siitä oli ennakkoaavistus.

– Hän tiesi sen jo ennen kuin hän sairastui. Me asuimme Sipoossa ja Carita sanoi, että meidän täytyy muuttaa täältä pois, koska jos jompi kumpi meistä kuolee, toinen jää yksin siihen taloon. Hänellä oli hirveä kiire tehdä tämä muutto. Koska tiesin, että hän on herkkä ja intuitiivinen ihminen, minun tulkintani oli, että hän tietää minun kuolevan.

– Muutimme tänne Porvooseen 2016, ja asuttuamme täällä muutaman kuukauden Carita sanoi: Ajatella, että meillä on kaikki asiat niin uskomattoman hyvin, paremmin kuin koskaan. Mutta hän kertoi myös tietävänsä, että jotain kauheaa tulee tapahtumaan.

– Kun muistin tämän hänen kuolemansa jälkeen, minulta poistui ajatus, että maailmankaikkeus teki virheen. Jos olisin jatkanut tätä ajattelua, minun olisi ollut vaikea jatkaa elämääni, Hellsten pohtii.

Menetettyään perusterveen vaimonsa äkillisesti Hellsten olisi voinut katkeroitua loppuelämäkseen miettiessään, miksi juuri minulle kävi näin.

– Mietin sitä katkeroitumista yhden päivän, hän kertoo.

Hän ymmärtää, ettei katkeroituminen ole viisasta, mutta kuolemaan liittyvät lääketieteelliset faktat hän tahtoo saada selviksi.

– Ei minulla ole mitään katkeruutta Porvoon sairaalaa kohtaan, mutta ihmettelen, miksi siihen hoitoraporttiin pantiin valhe. Olin siellä huoneessa koko ajan. Yritin koko sunnuntaiaamupäivän saada lääkäriä paikalle. Hoitaja kävi siellä, ja oli yhä enemmän hädissään. Kuitenkin sitten siinä raportissa lukee, että lääkäri kävi aamulla. Siitä on tehty Porvoon sairaalaan valitus.

– Kun lääkäri vihdoin tuli kello 14, Carita lähetettiin teholle välittömästi ja sitten Meilahteen, jossa hän kuoli.

– Vaimoni kertoi minulle intuitiivisesti kuolemansa jälkeen, että hän lähti jo täällä Porvoossa. Sain lohdun siitä, että sain saattaa hänet rajan yli.

– En ole menettänyt häntä kokonaan, vaan olemme vaihtaneet aallonpituutta. Surun syvin raastavuus hävisi tämän kokemuksen ja myös sen myötä, kun tein purjehtien saaristossa kierroksen meille rakkailla paikoilla yhdessä poikani ja hänen vaimonsa kanssa, Hellsten kertoo.

Kun kuolema tulee lähelle, ihminen herää henkiin.

– Kuolema avasi uuden ulottuvuuden, joka perustui kokemukseen. Se resonoi koko olemuksessani. Se kuoleman ja elämän väliverho ei ole betonia, vaan harsoa. Se johti siihen, että siitä tuli osa työtäni. Minulle syntyi sellainen taivastietoisuus.

Onkova kohtalo menettää rakas elämänkumppani.

– Vähempi ei riitä. Ihminen ei näköjään vähemmällä opi. He, joita elämä tai Jumala käyttää, heitä täytyy valmistaa siihen.

– Ihmisten tulee löytää perustavaa laatua oleva voimattomuus, että hän ei tästä selviä. Ei ole tarkoituskaan, että hän selviää, vaan että hän tajuaa sen, että hän tarvitsee rakkautta ja yhteyttä. Usein ihminen ei ymmärrä tätä, ennen kuin hänellä on hätä. Siitä tietysti seuraa se, että kärsimys ei tule rikkomaan ja tekemään pahaa, vaan opettamaan.

– Näyttäisi olevan niin, että ihmiset, jotka ovat elämässään menettäneet eniten, he ovat myös kiitollisimpia. Jos et ole mitään menettänyt, katsot vain puolityhjää lasia, ja ajat takaa sitä, mikä sinulta puuttuu. Et pysty kokemaan kiitollisuutta siitä, mitä sinulla on, koska et näe sitä.

– Jotta ihmisestä tulisi kiitollinen, hänen täytyy menettää. Se on paradoksaalista.

Kiitollisuus näkyy Tommy Hellstenin elämässä jo valona pimeässä. Hän kirjoitti joulunalusviikolla kolumnin Valo etsii murtumaa.

– Olenkäsitellyt Caritan kuoleman ja elämä jatkuu. Osaan olla kiitollinen siitä, mitä hänen kuolemansa kampesi esiin. En tietenkään olisi itse sitä valinnut. Jos jotain uutta pitää syntyä, jostain pitää syntyä tarpeeksi vahva vipuvoima. Ja joskus sen pitää olla näin rajua, että menetät sen, joka on sinulle kaikkein tärkeintä.

Auttaako terapeutin koulutus selviämään tällaisesta menetyksestä?

– Se, että minulla on terapeutin ammattitaito ja teen sitä työtä, se ei vapauta minua siitä prosessista. Jos se jotain tekee, se antaa voimaa suostua siihen. Se jokin, samalla kun koen, se jokin minussa tarkkailee minua. Se ei helpota siihen liittyvää raastavuutta.

– Terapeutti minussa tajuaa sen, että jos en suostu, niin pakenen. Niinpä minulle tapahtui, että kun Carita kuoli, sukelsin siihen syvimpään, raastavaan suruun. Menimme poikani ja hänen vaimonsa kanssa purjehtien saaristossa läpi ne hänelle kaikkein rakkaimmat paikat. Otin sen tuskan vastaan aika tuoreeltaan.

– Ehkä se terapeutti minussa ei antanut välineitä selviytyä siitä kohtaamatta niitä asioita, vaan antoi välineitä kohdata ne asiat ja mennä niihin. Näin se on kaikissa asioissa mitä koen. Minussa on se, joka kokee, ja se joka tarkkailee sitä, joka kokee.

– Terapeuttina oleminen ei vapauta jostain, vaan se vapauttaa johonkin. Siinä on se ero.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.