Maistraatti ja Väestörekisterikeskus yhdistyivät – pyrkii nyt helpottamaan suomalaisten arkea

Juuri aloittanut Digi- ja viestintävirasto pyrkii vähentämään paperisotaa ja helpottamaan arkea digitalisaation keinoin. Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo

Anniina Virtanen

Maistraatti ja Väestörekisterikeskus yhdistyivät uudeksi Digi- ja väestötietovirastoksi. Uusi virasto aloitti toimintansa vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä keskiviikkona.

Digi- ja väestötietovirasto pyrkii helpottamaan kansalaisten arkea digitalisaation keinoin.

– Edistämme yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaamme tietojen saatavuutta ja tarjoamme palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin, kuvailee Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari uuden viraston tehtävää tiedotteessa.

Viskari kertoo, että toiminnan ohjenuorana on digitalisaation edistäminen yhteiskunnassa. Kansalaisten asiointia julkisen hallinon kanssa pyritään helpottamaan digitalisaation keinoin.

– Tämä vaatii teknologian ennakkoluulotonta hyödyntämistä, mutta myös uudenlaista toimintakulttuuria ja entistä tiiviimpää yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Asiointi uuden Digi- ja väestötietoviraston kanssa onnistuu usealla paikkakunnalla. Yhdistymisen myötä viraston kaikki palvelupaikkamme säilyvät ennallaan.

– Kansalaiset voivat hoitaa asiansa missä tahansa Digi- ja väestötietoviraston palvelupisteessä eli entisissä maistraattien palvelupisteissä eri puolilla maata, kertoo Viskari.

Digi- ja väestötietovirasto haluaa muuttaa viranomaisasioiden hoidosta vallitsevia mielikuvia.

– Yhdistämällä eri viranomaisilla jo olevaa tietoa kansalaisen ei esimerkiksi tarvitse täyttää hakemuksiin yhteystietojaan joka kerta yhä uudelleen, vaan tiedot päivittyvät hakemukseen automaattisesti taustajärjestelmistä, kuten väestötietojärjestelmästä, havainnollistaa Viskari tiedotteessa.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta.

Viraston tehtäviä ovat muun muassa siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito.

Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat muun muassa Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  7. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  10. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  11. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  12. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  13. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  14. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  15. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  6. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  7. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.