Rakennusliitto vaatii käyttökieltoa Vantaalla romahtaneelle nosturimallille – vastaavan mallinen nosturi romahtanut Australiassa

Anniina Virtanen

Rakennusliitto vaatii käyttökieltoa Vantaalla romahtaneelle nosturimallille. Torninosturi romahti tänään rakenteilla olevan kerrostalon päälle Vantaan Tikkurilassa.

Nosturin vaakatasossa oleva varsi katkesi ja kaatui rakenteilla olevan kerrostalon päälle. Nostokurki kaatui ajoradan ylitse työmaaparakkiin, jossa oli ihmisiä tauolla.

– Sellainen hyvä tuuri kävi, että kukaan ei loukkaantunut, vaikka nosturi kaatui parakin päälle. Ketään ei jäänyt alle, päivystävä palomestari Tommi Leppioja kertoi.

Lue lisää:Nostokurki kaatui Tikkurilassa kerrostalon ja työmaaparakin päälle – työmaan vieressä asuva Katja näki koko episodin parvekkeeltaan

Vaaratilanne oli Rakennusliiton mukaan merkittävä. Liitto edellyttää viranomaisilta nopeaa toimintaa onnettomuuden syiden selvittämiseksi. Päivystävän palomestarin mukaan poliisi oli paikalla selvittämässä romahduksen syytä.

Rakennusliitto vaatii myös, että kyseinen torninosturimalli asetetaan väliaikaiseen käyttökieltoon, kunnes on saatu täydellinen selvitys tapahtuneesta. Nosturimalli voidaan ottaa käyttöön uudestaan vasta luotettavien selvitysten jälkeen.

Australiassa tapahtui joulukuun alussa samankaltainen onnettomuus, jossa vastaava nosturi romahti. Tässä linkissä on video Australiassa tapahtuneesta onnettomuudesta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Nostokurki kaatui Tikkurilassa kerrostalon ja työmaaparakin päälle – työmaan vieressä asuva Katja näki koko episodin parvekkeeltaan 30.12.2019 10:32
  2. Betoniporsas kaatoi nosturiauton – mies loukkaantui Kehä I:n onnettomuudessa 14.9.2018 8:17

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut