Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio perustelee Vantaan oman koirametsän tarvetta – "Totuushan on, että ihmiset pitävät koiria vapaana"

Kuvituskuva. Söderkullan toisen koirapuiston rakentamista varten on jo rahat varattuna, vain paikka puuttuu. Arkisto/Tiina Örn

Tiina Örn

Valtuustoaloite vaatii Vantaalle omaa koirametsää ja lisää koirapuistoja. Lähin koirametsä sijaitsee tällä hetkellä Östersundomissa Helsingissä.

Idea lähti liikkeelle Ylästöstä, kertoo asiaa edistänyt eläintenkouluttaja, tietokirjailija Tuire Kaimio

– Totuushan on, että ihmiset pitävät koiria vapaana. Mikäli kaupungissa olisi yhteisesti sovittu alue, jossa koirat sasivat olla virallisen kiinnipitoajan ulkopuolella vapaana, se todennäköisesti vähentäisi koirien irtipitoa muulla. Silloin myös esimerkiksi koiria pelkäävät ihmiset tietäisivät välttää tuota aluetta.

Kaimio kuitenkin lisää, että koirametsässäkin voi pitää irti vain koiraa joka tulee kutsusta omistajansa vuoksi.

– Toisille koirille tai ihmisille vaarallisia koiria ei tietenkään voi pitää vapaana tällaisissakaan paikoissa.

Koiralle on Kaimion mukaan monenlaista haittaa siitä, jos se joutuu koko elämänsä kulkemaan vain hihnassa. – Monipuolisessa maastossa liikkuminen, ympäristön tutkiminen ja seurustelu lajitovereiden kanssa ovat koirille tärkeitä lajinomaisia käyttäytymistarpeita. Sopu koirien välillä säilyy parhaiten suuressa tilassa, missä kaikilla on halutessaan mahdollisuus myös väistää toisia.

Vantaan puistosuunnittelupäällikkö Heidi Burjam toteaa, että kaupunki tarjoisi mielellään koiranomistajille koirametsän. Koirametsä tai koira-aitaus ei kuitenkaan synny sormia napsauttamalla.

– Koiranmetsän perustaminen vaatii resursseja ja tutkimista, Burjam sanoo.

Koirametsän perustamista tutkitaan uuden viheralueohjelman laatimisen yhteydessä. Ohjelman laatiminen alkaa vuoden 2020 aikana.

Koirametsän mahdollista sijaintia ei ole vielä kartoitettu. Burjam muistuttaa, etteivät kaikki vapaat maa-alueet ole kaupungin omistuksessa. Esimerkiksi Sipoonkorvessa on kansallispuisto ja sen lisäksi paljon yksityistä maanomistusta.

Mikäli koirametsän suunnittelussa edetään, sopivaa sijaintia selvitetään yhdessä kaupunkisuunnittelun ja kaupungin metsänhoidon kanssa. Osassa Vantaan metsistä koirametsän perustamisen esteenä ovat alueen luonto-arvot.

Kaimio heittää ilmoille idean kysyen, pitääkö koirametsän olla pysyvästi tietyssä paikassa. Hän ehdottaa, että koirametsän voisi perustaa jollekin joutomaalle kunnes alueen kaavoitus etenee. Kun alue otettaisiin muuhun käyttöön, koirametsä voisi siirtyä toisaalle.

– Tuollainen ei vaatisi kovin paljoa toimenpiteitä, Kaimio sanoo.

Koirametsää pienemmille koira-aitauksille etsitään parhaillaan sopivaa paikkaa Ilolasta, Ylästöstä ja Kivistöstä. Burjam listaa, mitä kaikkea on otettava huomioon koira-aitausta perustettaessa.

– Etäisyyden lähimpään asutukseen tulisi mielellään olla 100 metriä. Maapohjan ja korkeussuhteiden tulee soveltua käyttötarkoitukseen ja alueen tulee olla kaupungin omistuksessa ja kaavoitettu viheralueeksi.

Kaimio toivoo, että koira-aitauksia perustettaisiin mahdollisuuksien mukaan luonnonmaastoon.

– Sellaisessa koiralla on enemmän tekemistä kuin sorapohjaisessa puistossa ja jokainen askel on erilainen.

Uuden koira-aitauksen perustaminen näkyy myös kaupungin kassassa.

– Yhden koira-aitauksen rakentamiseen voi helposti kulua liki 300 000 euroa, Burjam kertoo.

Kuva: Tiina Örn Tiina Örn

Koirametsä

Koirametsä on tavallista koira-aitausta suurempi alue, joka on tarkoitettu koirien ulkoiluttamiseen ja kouluttamiseen.

Koirametsän minimikoko on 300 x 300 metriä. Se ei ole aidattu, mutta rajautuu selvästi havaittaviin maastomerkkeihin kuten teihin, puroihin, sähkölinjoihin ja niittyihin.

Vantaalla on tällä hetkellä 25 koira-aitausta eri puolilla kaupunkia ja yksi koirien uimaranta. Vantaan liikuntapalveluiden ylläpidossa on kolme koiralatua, joissa voi hiihtää koiran kanssa.

Koirametsäaloitteen kirjoittivat vihreän valtuustoryhmän Sveta Silvennoinen-Hiisku, Minna Kuusela ja Maija Rautavaara. Aloitteen allekirjoitti heidän lisäkseen 18 valtuutettua.

Aiheeseen liittyvää

  1. Hotelli odottaa lähes 300 koiraa uudenvuoden viettoon – lemmikeille luvassa kuntopiirijumppaa ja illallinen 27.12.2019 6:10
  2. Vantaalle halutaan oma koirametsä 17.12.2019 10:00
  3. Kuva: Poliisikoira Leevi löysi jo lähes tajuttoman naisen espoolaismetsästä 4.12.2019 10:05
  4. "Saako köyhällä olla koiraa?" kysyi Riikka Aapalahti, ja nyt tulee kiitosta 20.11.2019 19:50
  5. Vuoden virkakoirat palkittiin: Joukossa Pohjoismaiden ainut ruokakoira – käräyttänyt yli 1200 kiloa elintarvikkeita 20.11.2019 9:08

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut