Kenestä Vuoden vantaalainen 2019? Äänestä omaa suosikkiasi

Vantaan Sanomien lukijat saavat jälleen äänestää suosikkiaan Vuoden vantaalaiseksi. Mistä Vuoden vantaalaisen siis tunnistaa? No, ainakin hän on omalla toiminnallaan tehnyt Vantaata tunnetuksi positiivisessa mielessä.

Vuoden vantaalainen voi olla myös yritys, yhteisö tai joku muu toimija, joka on tehnyt toiminnallaan hyvää.

Vantaan Sanomien toimitus keräsi aiemmin joulukuussa lukijoilta vinkkejä sopivista ehdokkaista Ehdotuksia tuli kymmenittäin.

Toimitus valitsi lukijoiden lähettämiä ehdotuksia hyödyntäen seitsemän ehdokasta varsinaiseen äänestykseen. Voit myös äänestää omaa suosikkiasi listan ulkopuolelta.

1. Johanna Sjöholm. Perusti Nicehearts ry:n vuonna 2001. Yhdistys ehkäisee toiminnallaan naisten ja -tyttöjen syrjäytymistä. Toiminta on kasvanut vuosien aikana ja nyt työntekijöitä on noin 25. Vantaan lisäksi toimintaa on Lappeenrannassa ja Espoossa.

2. Clas Salonen. Vaskivuoren lukion "ilmiömäinen ja huikea" matematiikan opettaja.Häntä voi sanoa Vaskivuoren lukion legendaksi. Klasun kurssit ovat usein täynnä, koska hänen opetukseensa halutaan.

3.Anneli Virtanen. Perusti yhdessä Kylmäoja-Ilolan asukasyhdistyksen kanssa Ilolan lasten kesäkerhon kuuden viikon ajaksi viime kesänä. Vapaaehtoisvoimin lapsille tarjottiin joka arkipäivä aamupala, lounas ja välipala. Kuuden viikon aikana tarjottiin 1 500 lounasta. Lisäksi vapaaehtoiset keksivät ohjattua toimintaa lapsille ja joka keskiviikko lapset vietiin retkelle.

4. Kevin Lankinen. Kiekko-Vantaan kasvatti, Suomen jääkiekkomaajoukkueessa maalivahtina toiminut Lankinen on tuonut positiivista näkyvyyttä Korsolle ja koko Vantaalle. Hänen kirjapiirinsä tulee parhaaseen mahdolliseen aikaan tällä nuorten lukemattomuuden aikakaudella. Lankinen rikkoo myös monia stereotypioita, niin jääkiekkoilijoiden kun vantaalaistenkin osalta.

5. Tikkurilan nuorisotilan pelitalo. Tikkurilan nuorten monitoimitila Liidossa kesällä avattu pelitalo on toiminnallaan edistänyt pelikulttuuria koko Vantaan alueella. Pelitalo houkuttelee toiminnallaan paikalle myös niitä, jotka muuten pelaisivat yksin kotonaan. Paikan päällä on aina myös nuorisotyöntekijöitä, jotka ohjaavat toimintaa.

6.Aki Linnanahde. Radio Novassa työskentelevä juontaja rupattelee lukijamme mukaan "jatkuvasti Vantaasta omaan hupaisaan tyyliinsä ja aina positiiviseen sävyyn". Aki lukee radiossa ”vain Vantaa -uutisia”, vinkkaa toinen Linnanahdetta ehdokkaaksi vinkannut.

7. Riina ja Andreas Koivisto. Vantaa-Seuran voimakaksikko on pariskuntana tehnyt Vantaata tunnetuksi tutkimalla ja selvittämällä Vantaan historiaa. He ovat järjestäneet useita paikalliseen historiaan liittyviä tapahtumia. Vantaan-Seura julkaisee joka vuosi myös paikalliseen historiaan keskittyvän kirjan.

8. Oma ehdokkaasi. Voit antaa äänesi myös jollekin listan ulkopuolelta.

Voit äänestää alla olevallalomakkeella tai postitse. Lähetä postia osoitteeseen Vantaan Sanomat, PL 350, 01511 Vantaa. Kirjoita kuoreen Vuoden vantaalainen.

Viimeinen äänestyspäivä on keskiviikko 15. tammikuuta.

Tunnustus jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Viimeksi lukijamme äänestivät Vuoden vantaalaiseksi rauhantekijä Hussein al-Taeen.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut