Kirkko ennustaa jäsenkatonsa laantuvan – 69,7 prosenttia suomalaisista kuului kirkkoon tammikuussa

Seurakuntien jäseniksi kastettiin Mikko Niemelä / Keskisuomalaisen arkisto

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kirkon tutkimuskeskus arvioi kirkon jäsenmäärän laskevan edelleen tasaisesti. Kirkosta eronneiden määrän ennustetaan kuitenkin jäävän tänä vuonna hiukan edellisvuotta alhaisemmaksi.

Eronneiden määrän arvioidaan olevan noin 54 000, kun se vuotta aiemmin oli noin 58 000.

Kirkkoon liittyjien määrä pysyy suunnilleen samana kuin vuonna 2018 eli reilussa 16 000:ssa.

Vuoden aikana kastettujen määrän ennakoidaan edelleen laskevan.

Kasteen sai tänä vuonna noin 28 500 alle 1-vuotiasta lasta. Kuolleiden määräksi ennakoidaan viime vuoden vastaavaa lukua eli noin 44 000.

Arvioiden perusteella kirkon jäsenmäärä vuoden 2020 alussa tulee olemaan noin 3 795 000, ja osuus väestöstä hieman alle 69 prosenttia.

Tammi–marraskuussa 2019 kirkkoon oli liittynyt noin 15 300 henkilöä ja kirkon jäsenyydestä luopunut noin 38 800 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen on saanut noin 26 200 ja kuolleiden määrä on noin 39 800.

Kirkon jäsentietojärjestelmän mukaan 2019 marraskuun lopun tilanteessa kirkon jäseniä oli kaikkiaan 3 810 518.

1.1.2019 kirkon jäsenyys oli 69,7 prosentilla suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä oli tuolloin 3 848 191. Liittyneitä oli 16 682, jäsenyydestä luopuneita 58 338, kastettuja 30 892 ja kuolleita 44 707.

Luvut ovat Kirkon tutkimuskeskuksen keräämistä tilastoista.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskenut melko tasaisesti kymmenen viime vuoden aikana. Kirkosta eroamista on helpottanut vuonna 2003 perustettu eroakirkosta-verkkopalvelu, jossa on tähän mennessä eronnut lähes 680 000 kirkon jäsentä.

Sivustoa ylläpitää VATA eli vakaumusten tasa-arvoa ajava yhdistys yhdessä Vapaa-ajattelijain liiton kanssa.

Etenkin pääkaupunkiseudulla kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä putoaa kovaa vauhtia. Mahdollisesti jo ensi vuonna helsinkiläisistä enää alle puolet kuuluu kirkkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Rekolassa vietettiin kelluvia pirskeitä Keravanjoella jo melkein sata vuotta sitten
  2. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  3. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  4. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  5. Ruotsin liigan viime kauden kingi Tuomas Määttä lähtee etsimään uusia haasteita Venäjältä – "Suomessa ei edes ymmärretä, kuinka suuri laji jääpallo siellä ja Ruotsissa on"
  6. Mielipide: Riittävän usein tuleva huomautus valvojilta voisi hillitä vesijuoksijoiden kimpassa liikkumista altaassa
  7. Mielipide: Roskaaminen on viheliäinen ongelma, johon tulisi puuttua selkein ohjein ja sanktioin
  8. Mielipide: Nikinmäen vaarallisen suojatien turvallisuutta pitäisi parantaa – raskaan liikenteen käyttämän vilkkaan tien yli kulkee pian joka päivä koululaisia
  9. Vainio 8.8.
  10. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  11. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  14. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  3. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  4. Suomen ”rikoshistorian raukkamaisimmasta” teosta on 27 vuotta – ex-syyttäjä Ritva Santavuori kertoo jutusta, jossa liikuntakyvytön liikemies murhattiin kotiinsa Helsingissä ja viranomaisetkin joutuivat "tappolistalle"
  5. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  8. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  9. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Tikkurilaan nousee VAV:n kolme uutta ympäristöystävällistä kerrostaloa – vuokrataloihin ei tule lainkaan autopaikkoja
  12. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  13. HSL-bussit siirtyvät pian talviaikaan: linjat 432 ja 739V lopetetaan, reittejä muutetaan, bussien vuorovälejä pidennetään
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.