Huono kunto ei olekaan niin paha diabetesriski – "Vahvasti liioiteltu"

Tutkijat havaitsivat runsaamman reippaan liikunnan ja vähäisemmän paikoillanolon olevan yhteydessä matalampaan insuliiniresistenssiin. Kuvituskuva. Arkisto / Jussi Vehkasalo

toimitus

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan hyvä kestävyyskunto ei suojaa ylipainon aiheuttamalta insuliiniresistenssiltä, joka on keskeinen tyypin 2 diabeteksen riskitekijä lapsilla.

Sen sijaan runsaampi liikunta ja vähäisempi paikoillaanolo oli yhteydessä pienempään insuliiniresistenssiin myös ylipainoisilla lapsilla.

Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen perustuvat tulokset julkaistiin arvostetussa Medicine & Science in Sports & Exercise -lehdessä. Tutkimukseen osallistui tutkijoita Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoista, Norjan Liikuntatieteellisestä yliopistosta sekä brittiläisistä Cambridgen ja Exeterin yliopistoista.

Yleisen käsityksen mukaan hyvä kestävyyskunto pienentää tyypin 2 diabeteksen vaaraa, ja sen on ajateltu myös suojaavan ylipainon aiheuttamilta epäedullisilta sokeriaineenvaihdunnan muutoksilta. Tämä käsitys perustuu tutkimuksiin, joiden menetelmät eivät mahdollista kestävyyskunnon ja kehon rasvapitoisuuden roolien erottelua insuliiniresistenssin ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöinä.

– Tutkimuksessamme osoitettiin selkeästi, että kestävyyskunto ei ole yhteydessä insuliiniresistenssiin, kun kehon koostumus huomioidaan asianmukaisesti. Kestävyyskunto ei myöskään näytä suojaavan ylipainon aiheuttamalta insuliiniresistenssiltä. Näyttää siis siltä, että huonon kestävyyskunnon roolia tyypin 2 diabeteksen riskitekijänä on vahvasti liioiteltu, kertoo FT Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tiedotteessa.

Haapala on myös Itä-Suomen yliopiston lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti.

Tutkijat havaitsivat runsaamman reippaan liikunnan ja vähäisemmän paikoillanolon olevan yhteydessä matalampaan insuliiniresistenssiin riippumatta kestävyyskunnosta ja kehon rasvapitoisuudesta. Runsaampi liikunta ja vähäisempi paikoillaanolo suojasivat myös ylipainoisia lapsia insuliiniresistenssin kehittymiseltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  2. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  3. Risto Vilhusen lahjoittamista teoksista koottiin näyttely Kuopioon
  4. Vantaalainen vanhempi, ihmetteletkö missä viipyy päivähoitolasku? Saapuu pari viikkoa myöhässä, myös eräpäivää siirretty
  5. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  6. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  9. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  10. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  11. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  12. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  13. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  14. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  5. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  6. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  7. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  8. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  9. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  10. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  11. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  12. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  13. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  14. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  15. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.