Vantaan kaupungin myöntämät kulttuuripalkinnot jaettiin tänään.
Vuoden 2019 kulttuuriteko -palkinnon sai Jarmo Ahvenainen
Hän on monikulttuurisen Tempo-orkesterin perustaja, jonka luotsaaman orkesterin viikoittaiseen toimintaan osallistuu Länsimäen ja Kytöpuiston kouluissa noin 80 oppilasta.
Tempo-toiminnan esikuvana on venezuelalainen El Sistema -musiikkikasvatusmenetelmä. Orkesteri on perustettu vuonna 2009.
Vuoden 2019 nuoreksi taiteilijaksi valittiin puolestaan Jesse Pasanen, joka on ansioitunut katutaideteosten maalaamiseen ja niihin liittyvien projektienorganisoimiseen ympäri Vantaata.
Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa graafiseksi suunnittelijaksi ja on Grafia ry:n katutaidekilta G-Rexin perustajajäsen.
Katutaidekillan pyrkimyksenä on olla aktiivisena toimijana nostamassa luvallisen, korkeatasoisen maailmanluokan muraalitaiteen profiilia Suomessa.