Kallion kirkossa laulava Reino Nordin: "Lapsuuteni ei ollut yltäkylläinen"

Reino Nordin esiintyy Kallion kirkossa 22. joulukuuta. Mikko Harma

Jussi Vehkasalo

Myös muusikko Reino Nordin kantaa kortensa joulukonserttikekoon Helsingissä. Nordinin joulukonserttikiertue Meidän valo huipentuu Kallion kirkossa 22. joulukuuta. Kallion konsertissa Nordin tarjoaa konserttielämyksen myös Pelastakaa Lapset ry:n tuen piirissä oleville lapsille.

– Oma lapsuuteni ei ollut yltäkylläinen, mutta rakkautta riitti. Nyt haluan muistaa niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole ehkä mahdollisuutta tai varaa osallistua kaikkeen mihin ikätovereillaan, Nordin sanoo konserttitiedotteessa.

Konsertissa kuullaan akustisempia versioita Nordinin lauluista sekä muutamia joulunajan klassikoita. Mukana on iso liveorkesteri jousineen.

Joulun konsertteja on jo kuultu ja kuullaan vielä ennen Nordinin konserttia. Helsingin Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores -poikakuoro konsertoi Tuomiokirkossa vielä kolmesti: 16.12. kuullaan J.S. Bachin Jouluoratorio, kuoron perinteinen joulukonsertti on vuorossa 17.12. ja 20.12. niin ikään Tuomiokirkossa.

Helsingin evankelisen opiston lauluntekijälinjalaisten upouusia joululauluja kuullaan 16.12. Musiikkitalon lämpiössä, konsertissa joulu soi poppina, folkina sekä balladeina.

Lauluyhtye Rajaton esiintyy Finlandia-talossa kahdesti ja Johanneksenkirkossa kerran. Kuva: Lari Järnefelt Lari Järnefelt

JarkkoMartikaisen ja UMO Helsinki Jazz Orchestran yhteinen joulukiertue Pieni joulu-uudistus saapuu Kallion kirkkoon 18.12. Konsertissa kuullaan sydämeenkäypiä sanoituksia ja sävellyksiä heikommassa asemassa olevien elämästä ja joulunvietosta. Martikainen on tehnyt jo 1990-luvulta lähtien joululauluja, joissa kerrotaan myös joulun synkistä ja ikävistä puolista. Martikaisen musiikin lisäksi konserteissa kuullaan jouluklassikoita ja solistin omia joulun suosikkeja.

The Great Helsinki Swing Big Bandin joulukonsertissa Malmitalossa 18.12. on solistina Charlotta Kerbs ja kapellimestarina Jussi Lampela Malmitalossa on myös Tiernapojat-joulukonsertti 20.12., konsertin keskeisenä teoksena on Tiernapojat-joulukuvaelma. Ennen kello 18 alkavaa konserttia on puurojuhla kello 16.30 alkaen, puurojuhlaan on vapaa pääsy.

Lauluyhtye Rajaton konsertoi Rajaton joulu 2019 -kiertueensa päätteeksi Helsingissä kolmeen otteeseen: Finlandia-talossa on kaksi konserttia 21.12., Johanneksenkirkon konsertti kuullaan 22.12.Kamarikuoro Kaamoksen Talviyö-joulukonsertti kuullaan Vanhassa kirkossa 21.12.Konsertin kohokohtina ovat monien tuttujen joululaulujen lisäksi muun muassa Juhani Komulaisen kuorolle säveltämä Vinternatten, Arvo Pärtin Nunc dimittis sekä Mikko Sidoroffin kaksi teosta: viime jouluna kantaesitetty Joulu Krestyssä sekä talvisotaan sijoittuva Pyhä yö

Milana Misic ja Hannu Lehtonen ovat solisteina T ule joulu kultainen -konsertissa Lauttasaaren kirkossa 21.12.

– Odotan aina loppuvuodesta, että pääsen kirkkoihin laulamaan, joulukirkkojen tunnelma on jotenkin käsin kosketeltava, tunnelmoi Misic konserttitiedotteessa.

Helsingin Konservatorio

Helsingin Konservatoriossa Ruoholahdessa on valmennusorkesteri Valonsäteen Pikkujoulukonsertti 16.12., laulunopiskelijoiden Joulun ääniä -konsertti 17.12. sekä konservatorion lasten ja nuorten kuorojen joulukonsertti 18.12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Mielipide: Kaupungin eri toimijoiden yhteistyö näytti tärkeytensä – poteroista kannattaisi tulla pois muulloinkin
  3. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  4. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  5. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  6. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  7. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  8. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  9. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään
  10. Mökkeilijä, älä unohda lääkkeitä kotiin – Mökkikunnan apteekki ei välttämättä myy uutta
  11. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  12. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  13. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  14. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  15. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  4. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  5. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  6. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  7. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  8. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  9. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  12. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  13. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.