Vähävaraisten perheiden lapsille kerätään jälleen tuhansia lahjoja – Lahjoituksissa painopiste siirtyy pois perinteisistä paketeista

Joulupuu-keräyksiä on ympäri Suomea eri paikkakunnilla. Arkisto/Marika Lumme

Marika Lumme

Valtakunnallinen Joulupuu-keräys on käynnistynyt ja lapsille kerätään jälleen kymmeniä tuhansia lahjoja.

Esimerkiksi viime vuonna Helsingin Joulupuu-keräys tuotti kaupungin lastensuojelun piirissä oleville lapsille ja nuorille kaikkiaan 17 330 lahjaa.

Paketin vähävaraisten perheiden lapsille voi viedä myös Alkoon. Vantaalla Jumbossa Prisman ja K-Citymarketin välissä sijaitseva Alko sopii myymälän palvelupäällikkö Sari Hietasen mukaan hyvin Joulupuu-keräyspaikaksi.

– Me lähdimme tähän mukaan, sillä haluamme tuottaa iloa sellaisille lapsille ja nuorille, jotka eivät ehkä muuten saisi yhtään joululahjaa, Hietanen sanoo.

Tänä vuonna Joulupuu-keräykseen osallistuu 11 Alkoa ympäri Suomen.

– Ensimmäinen Joulupuu-keräys järjestettiin Helsingin Arkadian myymälässä vuonna 2015. muut Alkon huippumyymälät ovat mukana Joulupuu-keräyksessä nyt toista joulua, Hietanen selvittää.

Hietanen ei koe ongelmana, että alkoholia myyvä yritys osallistuu lahjakeräykseen.

– Olemme vastuullinen yritys kaikessa toiminnassamme. Se, että myymme alkoholia ei estä keräystä. Lisäksi henkilökuntamme innostui asiasta suuresti, Hietanen kertoo.

Uusia tai itse tehtyjä lahjoja voi viedä keräyspaikoille 7. joulukuuta asti. Joulupuu-keräyksessä ei kerätä lahjoja toiveiden perusteella, vaan ihmiset voivat viedä kuusen luokse valitsemansa lahjan, johon merkitään, minkä ikäiselle lapselle tai nuorelle lahja erityisesti on suunnattu.

Joulupuukeräykseen kaivataan lahjoja 11–17 -vuotiaille lapsille ja nuorille, sillä heitä on lastensuojelun piirissä eniten.

Seurakuntien jo perinteeksi muodostunut Rakenna joulupuu -keräys käynnistyi ensimmäisenä adventtina. Lahjoja, kukkia ja lahjakortteja kerätään niin vähävaraisten perheiden lapsille, vanhuksille kuin yksinäisille aikuisillekin. Apua jaetaan keräyksen kautta noin 2 000 helsinkiläiskotiin.

Helsingin seurakunnissa muistamisten painotus on siirtymässä perinteisistä lahjapaketeista lahjakortteihin.

– Malmilla kerätään aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna ensisijaisesti lahjakortteja, sekä yksin asuville että perheille, Malmin seurakunnan diakoniajohtaja Elina Leppihalme kertoo.

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys jatkuu jouluaattoon asti. Keräyksen tuotolla hankitaan Suomessa asuville yhteensä 28 000 ruokalahjakorttia, jotka ovat arvoltaan 70 euroa.

Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee kullakin paikkakunnalla sosiaalitoimi, neuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi, joiden kanssa paikallinen Punaisen Ristin osasto tai MLL:n yhdistys tekevät yhteistyötä.

Käynnissä on myös Pelastakaa lapset ry:n joulukeräys, jonka lahjoituksista järjestö myöntää avustuksia köyhien lasten harrastusmaksuihin sekä toisen asteen oppimateriaalikuluihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  10. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  11. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  14. Mielipide: Vantaan taloudessa edessä tiukat ajat – Tuomelan koulun seiniin olisi vastuutonta satsata
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.