Mielipide: Onko Vantaalla varaa olla rakentamatta ratikkaa?

Havainnekuvassa ratikka kulkee Jumbon ohitse. WSP Finland Oy

toimitus

Kiskot edustavat pysyvyyttä ja ennustettavuutta, kirjoittaja toteaa.

Vantaan ratikka on ennen kaikkea kaupungin kehittämishanke. Vantaa sijaitsee Suomen parhaalla paikalla ja tänne muuttaa tuhansia ihmisiä vuosittain. Tarvitsemme heille lisää urbaania ja viihtyisää kaupunkia.

Ratikka on kehäradan tavoin valtasuoni, jonka ympärille kaupunki rakennetaan, ei pelkkä liikenneväline. Aikaperspektiivi on pitkä. Meidän tulee ajatella 50–100 vuoden päähän, lapsiamme ja lastenlapsiamme.

Kiskot edustavat pysyvyyttä ja ennustettavuutta. Poliittinen myrsky tai muutos tuulen suunnassa voi siirtää kumipyörillä kulkevat bussit puoluekartan osoittamaan suuntaan. Kaupungin kehittäminen on pitkänjänteistä työtä ja investointien houkuttaminen edellyttää vakautta, jota kiskot edustavat.

Meillä on kolme vaihtoehtoa:

1. Jatkaa niin kuin ennenkin ja kehittää bussiliikennettä. Nykyisen bussijärjestelmän kapasiteetti loppuu pian ja uusia ratkaisuja tarvitaan. Lisäksi uuttaa kaupunkia pitää rakentaa joka tapauksessa. Kaikki tämä maksaa. Tämä on vaihtoehdoista epävakain ja alttein poliittisille muutoksille.

Urheilutermein: Pitkä päätyyn ja katsotaan miten käy.

2. Superbussi on kaksinivelinen ratikkaa muistuttava muusta liikenteestä erotettu bussi. Tämä on vaihtoehdoista huonoin. Se on jonkin verran ratikkaa halvempi mutta silti kallis (155 miljoonaa euroa) ja se häviää ratikalle jokaisella osa-alueella. Se on hitaampi, lyhytikäisempi ja kuljettaa vähemmän ihmisiä.

Vantaa olisi superbussin kanssa yksin. HSL ja valtio eivät tue sitä eikä Suomessa ole kokemusta vastaavasta järjestelmästä.

Tärkeintä on hyvä laatu jokaisella osa-alueella. Jos ratkaisu ei ole riittävän hyvä, se ei saa käyttäjiä ja siihen investoidut miljoonat menevät hukkaan.

3. Ratikka on vaihtoehdoista paras ja kallein. Ratikka maksaa 393 miljoonaa euroa. Valtiolta voimme saada summasta 30 prosenttia ja EU:lta 20–50 miljoonaa lisää. Muut vaihtoehdot eivät näitä tukia voi saada. Lisäksi HSL osallistuu infran kustannuksiin ja tukee hanketta muutenkin.

Vantaasta tulee osa pääkaupunkiseudun pikaratikkaverkkoa. Ensin ratikka kulkee reitillä Mellunmäki-Hakunila-Tikkurila-Jumbo-Lentokenttä. Myöhemmin ehkä Ylästön kautta Myyrmäkeen ja sieltä Espooseen. Helsingin tulevat ratikkalinjat yhdistyvät Vantaan linjaan Malmilta, Tammistosta ja Vihdintieltä.

Koska ratikka on vaihtoehdoista laadukkain, se houkuttaa myös eniten investointeja. Niitä tarvitaan palveluiden rahoittamiseksi. Maanluovutustulot, maankäytön sopimukset, kiinteistöt, verotulot, HSL:n infrakorvaus. Kaikki tämä tuo Vantaalle satoja miljoonia euroja. Kyselyn mukaan ylivoimaisesti suurin osa vantaalaisista kannattaa ratikkaa.

Näin pitkälle tulevaisuuteen tähtäävässä hankkeessa riman tulee olla korkealla. Ratikka on Vantaalle tärkeä askel matkalla urbaaniksi, houkuttelevaksi ja moderniksi eurooppalaiseksi kaupungiksi, joka myös näyttää ja tuntuu kaupungilta.

Pekka Rautio varavaltuutettu (vihr.) vapaa-ajan lautakunnan ja VTK:n hallituksen jäsen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.