Kehä nelosen linjaus siirtyi Vantaalla pohjoisemmaksi – "Kiertää Riipiläntien asuntoalueet ja säästää Vantaanjoen kulttuurimaisemaa"

Uusi tie kulkee suurimman osan matkaa Vantaan puolella. Se yhdistää Hämeenlinnaväylän lännessä ja Kulomäentien idässä. Etelä-Suomen Media

Armi Suojanen

Kun Maantien 152 jatke Tuusulanväylältä Hämeenlinnanväylälle joskus rakennetaan, on siinä otettava huomioon myös Vantaanjokilaakson kulttuurimaisema ja luonnonsuojelualueet.

Maantiehanketta, joka kulkee Kehä III:n pohjoispuolella, kutsutaan myös Kehä neloseksi ja sen suunnittelualueelta löytyy runsaasti arvokasta eliöstöä.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen projektipäällikkö Mari Ahonen luettelee, että alueella elelevät muun muassa viitasammakko ja kirjoverkkoperhonen. Lisäksi siellä kasvaa lahokaviosammalta. Tien suunnittelualue on pääasiassa peltoa, metsää ja omakotitaloja.

Uusi linjaus huomioi aiempaa paremmin alueen luontoarvot.

– Kehä neloselle on nyt seudullisissa selvityksissä haettu useiden vaihtoehtojen kautta uusi pohjoisempi linjaus. Se lähtee Tuusulasta samasta sijainnista, mutta yhdistyy Hämeenlinnanväylään vasta Klaukkalan ohikulkutien liittymässä, kertoo Vantaan yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

Aiempi linjaus oli etelämpänä Luhtaanmäentien liittymässä.

Kehä IV:n reitti muuttuu voimassa olevaan yleiskaavaan verrattuna nimenomaan Kesäkylä-Koivikon luoteispuolelta, sanoo Siivola.

– Se kiertää Riipiläntien asuntoalueet pohjoispuolelta säästäen Vantaanjoen kulttuurimaisemaa.

Reunassa on lisäksi kaksi reittivaihtoehtoa.

Uuden linjauksen vuoksi ely-keskus on käynnistänyt tiehankkeesta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA), vaikka sellainen tehtiin jo 1990-luvun puolivälissä.

– Aiemmassa YVA:ssa ei tarkasteltu lainkaan Reunan läpi kulkevia vaihtoehtoja. Katsoimme myös, että todennäköiset ympäristövaikutukset voivat olla laaja-alaisia ja merkittävästi haitallisia, perustelee ely-keskuksen ylitarkastaja Annukka Engström

YVA-ohjelmasta voi jättää palautetta 23. joulukuuta asti.

Uusi kehätie liittyy myös Vantaan uuteen yleiskaava, jonka pitäisi tulla hyväksyttäväksi ensi vuoden lopulla.

– Maantie 152:n jatke on tärkeä saada yleiskaavaan, Ahonen sanoo.

Kun tiellä on aluevaraus yleiskaavassa, se huomioidaan esimerkiksi asumisen kaavoittamisessa.

Maantie 152:n jatketta on hahmoteltu yli 20 vuotta eikä se toteudu lähivuosinakaan.

– Se on pääkaupunkiseudun kuntien MAL-suunnitelmassa (maankäytön, liikenteen ja asumisen) vuoden 2025 jälkeisissä hankkeissa, Ahonen kertoo.

Ahosen mukaan valtiokaan ei edistä Kehä IV:sta aktiivisesti eikä sille ole budjetoitu rahaa.

Sujuvaa yhteyttä Tuusulanväylältä Hämeenlinnanväylälle tarvitsevat erityisesti Tuusulaan kaavoitetut logistiikkakeskukset lähellä Vantaan rajaa.

Kehätie kulkisi lähes 10 kilometriä Vantaan puolella ja runsaat kolme kilometriä Tuusulassa. Tiestä olisi hyötyä muun muassa Kiilan työpaikka-alueille, jonne se toisi sujuvamman yhteyden. Siivolan mukaan Kehä IV poistaisi myös rekkoja Katriinantieltä.

Kehä nelosen ei ole tarkoitus jatkua Vantaalla Kulomäentietä Korson läpi Lahdenväylälle.

– Tuusulanväylältä uusi yhteys ohjautuisi Tuusulan Itäväylän kautta Keravalle, Siivola toteaa.

Ahosen mukaan kehätien rakentaminen ei näyttäisi lisäävän merkittävästi liikennettä Vantaan Kulomäentiellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Rekolassa vietettiin kelluvia pirskeitä Keravanjoella jo melkein sata vuotta sitten
  2. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  3. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  4. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  5. Ruotsin liigan viime kauden kingi Tuomas Määttä lähtee etsimään uusia haasteita Venäjältä – "Suomessa ei edes ymmärretä, kuinka suuri laji jääpallo siellä ja Ruotsissa on"
  6. Mielipide: Riittävän usein tuleva huomautus valvojilta voisi hillitä vesijuoksijoiden kimpassa liikkumista altaassa
  7. Mielipide: Roskaaminen on viheliäinen ongelma, johon tulisi puuttua selkein ohjein ja sanktioin
  8. Mielipide: Nikinmäen vaarallisen suojatien turvallisuutta pitäisi parantaa – raskaan liikenteen käyttämän vilkkaan tien yli kulkee pian joka päivä koululaisia
  9. Vainio 8.8.
  10. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  11. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  14. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  3. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  4. Suomen ”rikoshistorian raukkamaisimmasta” teosta on 27 vuotta – ex-syyttäjä Ritva Santavuori kertoo jutusta, jossa liikuntakyvytön liikemies murhattiin kotiinsa Helsingissä ja viranomaisetkin joutuivat "tappolistalle"
  5. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  8. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  9. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Tikkurilaan nousee VAV:n kolme uutta ympäristöystävällistä kerrostaloa – vuokrataloihin ei tule lainkaan autopaikkoja
  12. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  13. HSL-bussit siirtyvät pian talviaikaan: linjat 432 ja 739V lopetetaan, reittejä muutetaan, bussien vuorovälejä pidennetään
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.