Korso-Seuran uusin kirja kertoo ajasta, jolloin alueella oli huviloita, eikä kerrostaloja – "Korso oli mukava paikka elää, rauhallinen ja turvallinen"

Korsosta on jälleen ilmestynyt uusi kirja. Tällä kertaa pääosassa ovat vanhat korsolaiset talot.

Teos Taloja ja tarinoita Korsosta tarjoaa tietoa ennen kaikkea historian ystäville. Tarinat ja osa valokuvista sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle.

Kirja on jatkoa Korso-Seuran vuonna 2013 julkaisemalle Olkaamme siis korsolaisia -kirjalle. Valtaosin sama porukka on kirjoittanut ja koonnut uuden teoksen.

– Kirjan tarinat perustuvat muisteluihin, joten emme voi luvata niiden olevan täyttä faktaa, kirjatyöryhmään kuuluva Merja Autio kertoo.

Kirjassa eri kirjoittajat kertovat tarinoita Korsossa aikoinaan sijainneista tiloista ja torpista. Kirjassa esitellään muun muassa Anttilan tila, Rosenbergin torppa, Fallbackan tila ja Lindholmin torppa.

Lähes koko ikänsä, pian 77 vuotta Korsossa asunut Eero Karjaluoto on kirjoittanut kirjaan kuusi tarinaa.

Karjaluodon muisteloita voi lukea esimerkiksi kattohuopatehtaan johtajien talosta ja Korson poikakodista.

– Minulla on edelleen kirkkaana mielessäni lapsuuden Korso. Muistan jokaisen talon paikan. Korso oli mukava paikka elää, rauhallinen ja turvallinen, Karjaluoto sanoo.

Karjaluoto on seurannut mielenkiinnolla Korson kehittymistä. Hän myöntää kaipaavansa lapsuuden maisemia, kauniita vanhoja rakennuksia ja väljyyttä.

– Korsossa ei ole ollut kunnon asemakaavaa, jonka vuoksi se on muodostunut vähän sekavaksi. Asemakaavaan on aina vuosien mittaan tehty muutoksia. Yhtenäistä linjaa ei ole ollut, hän sanoo.

Ennen kerrostaloja Korsossa oli Karjaluodon mukaan useita huviloita.

Yksi kaunis huvila sijaitsi vielä 1980-luvulla monitoimikeskus Lumon kupeessa, toki Lumoa ei silloin vielä ollut. Rakennus kuului Korsossa tunnetun miehen Konsta Saaren vaimon suvulle.

– Välskäri Aarton huvila rakennettiin aikoinaan Karjalan Terijoelle, jossa se purettiin ja tuotiin 1920-luvun alussa junalla Korsoon, Karjaluoto kertoo.

1980-luvulla huvila sai väistyä Korson rakentamisen tieltä ja se purettiin. Sama kohtalo on ollut muillakin huviloilla. Karjaluodon mukaan kylässä on jäljellä vain muutama todella vanha rakennus.

Työryhmä valmisti teosta yli viiden vuoden ajan. Korson alueen viime vuosikymmenien kehitystä teoksessa peilaavat muun muassa Ruusuvuoren ja Vallinojan alueiden tarinat.

– Kerran kuukaudessa tapasimme Lumossa ja muistelimme vanhoja. Välillä saimme kotitehtäväksi kirjoittaa pätkän jostakin aiheesta. Ne olivat todella mukavia tapaamisia, Karjaluoto sanoo.

Vaikka Korso-aktiivien uusin teos on juuri tullut painosta, jatkuu historian kirjoittaminen. Autio paljastaa, että seuraavan kirjan teema saattaa olla henkilöt.

– Korsossa on elänyt paljon mielenkiintoisia henkilöitä, joten voi olla, että siitä teemasta jatkamme. Mutta se kirja ei ilmesty ensi vuonna, on tässä niin paljon työtä, Autio naurahtaa.

Taloja ja tarinoita Korsosta -teoksen julkaisutilaisuus pidetään keskiviikkona 27. marraskuuta kello 18 Korson Lumon Villiankassa (Urpiaisentie 14). Tapahtuma on samalla asukastilaisuus.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut