Kirkko puuhaa Helsinkiin luonnonsuojelualueita – K&K: Näille luodoille ei kuolevainen jalka saa astua

Resuisen ulkonäkönsä vuoksi merikotkaa kutsutaan myös lentäväksi räsymatoksi, ja suuren kokonsa takia lentäväksi ladonoveksi. Sauvo Jylhä

Jari Pietiläinen

Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät sekä Helsingin kaupunki ovat yhdessä perustamassa kahta uutta luonnonsuojelualuetta. Asiasta kertoo Kirkko ja Kaupunki -lehti

Kyseessä on kaksi asumatonta luotoa: Morsianluoto sijaitsee Seurasaarenselällä noin 400 metrin päässä Seurasaaresta. Madeluoto puolestaan sijaitsee pohjoisempana Laajalahdella lähellä Espoon rajaa.

Linnuille Morsianluoto ja Madeluoto ovat tärkeitä pesimäympäristöjä. Luonnonsuojelualueen perustamisella halutaan turvata juuri lintujen olot.

Alueen suunnitellaan pysyvän lintuluotoina – eli ihmisten ei ole jatkossa lupa rantautua kummallekaan luodolle.

Vantaan yhteinen kirkkoneuvosto näytti 12. marraskuuta vihreää valoa luonnonsuojelualueelle. Helsingin seurakuntayhtymä päättää asiasta myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.