Suolaa yli suositusten – Tulli: Suomeen tuotavien elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä on jatkuvasti puutteita

Suomessa myytäviin elintarvikkeisiin on erikseen laitettava merkintä "voimakassuolainen" tai "sisältää paljon suolaa", jos asetetut rajat ylittyvät. Päivi Taskinen-Kekki

Crista Lassfolk-Feodoroff

Tulli tiedottaa löytävänsä jatkuvasti puutteita Suomeen tuotavien elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä.

Tullin mukaan erityisesti suolaan liittyvissä merkinnöissä on ilmennyt puutteita.

– On tilanteita, että pakkauksessa on ilmoitettu suolapitoisuus oikein, mutta erillinen voimakassuolaisuusmerkintä puuttuu, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling kertoo.

Suola lasketaan ja määritetään natriumin kautta. Viime vuonna Tullilaboratorio teki natriumanalyysin noin 50 näytteelle. Noin kymmenessä ilmeni ongelmia.

Yhden kalasäilyketuotteen suolapitoisuus oli ilmoitettu väärin, sillä analyysissä löydettiin enemmän suolaa kuin pakkauksessa ilmoitettiin.

Tuote hylättiin määräystenvastaisena. Lisäksi voimakassuolaisuusmerkintä puuttui seitsemästä napostelutuotteesta ja ruokavalmisteesta.

Muita lievempiä, huomautukseen johtaneita virheitä oli kalavalmisteiden ja napostelutuotteiden, kuten perunalastujen, suolamerkinnöissä.

Tänä vuonna Tulli on jatkanut erityisesti ruokaleipien valvontaa. Tähän mennessä puutteita on havaittu lähinnä voimakassuolaisuusmerkinnöissä.

EU:n mukaan suolan määrä on ilmoitettava pakkauksen ravintoarvoilmoituksessa 100:aa elintarvikegrammaa tai 100:aa millilitraa kohden.

Suomessa esimerkiksi juustojen, makkaroiden, kalavalmisteiden, ruokaleipien, napostelutuotteiden ja valmisruokien pakkauksiin on erikseen laitettava merkintä "voimakassuolainen" tai "sisältää paljon suolaa", jos asetetut rajat ylittyvät.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut