MT: Uuden tutkimuksen mukaan rahapelit ovat tulonsiirtoa köyhiltä varakkaammille, maaseudulta kaupunkeihin

Kuvituskuva. Satu Katila

toimitus

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan maaseudun asukkaat kuluttavat kaupunkilaisia enemmän rahapeleihin, mutta saavat pienemmän osan niiden tuotoista.

Tutkimuksen tekivät yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Turun yliopisto. Turun yliopiston väitöskirjatutkija Tomi Roukka sanoo tiedotteessa Suomen rahapelijärjestelmän toimivan eräänlaisena tulonsiirtona vähävaraisemmilta varakkaammille, koska pienituloiset käyttävät rahapeleihin suuremman osan tuloistaan kuin hyvätuloiset.

Samoin maaseudulla asuvat käyttävät pelaamiseen enemmän rahaa kuin kaupungeissa asuvat. Silti he saavat rahapelijärjestelmän hyödyistä pienemmän osan takaisin, koska pienempituloisten maakuntiin myönnetään keskimäärin vähemmän avustuksia esimerkiksi urheiluun ja kulttuuriin.

Syitä maaseudulla tapahtuvaan pelaamisen runsauteen voivat olla esimerkiksi käytössä oleva aika, rahan tarve, sosiaaliset motiivit tai halu paeta arkea ja murheita, sanoo tiedotteessa THL:n erikoistutkija Anne Salonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  2. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  3. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  4. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  5. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  8. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  9. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  10. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  11. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  12. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  2. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  3. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  4. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  5. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  6. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  7. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  10. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  11. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  12. Tikkurilan kirkkoon tulee Suomen ensimmäinen kellopeli, jolla voi soittaa mitä tahansa – "Kanttorit treenaavat jo Paranoidia"
  13. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  14. Vaatteiden kaatopaikkakielto hämmentää yhä – näin kierrätät rikkinäiset sukat oikein
  15. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.