Karri Kannalasta vuoden kaupunkilehti-päätoimittaja

Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala on valittu vuoden 2019 kaupunkilehti-päätoimittajaksi. Miikka Varila

Jari Pietiläinen

Suomen kaupunkilehtien päätoimittajat ry on valinnut Helsingin Uutisten päätoimittajan Karri Kannalan vuoden 2019 päätoimittajaksi.

Kannalan valinta tehtiin Sanomalehtien Liiton lehtipäivillä Hyvinkäällä torstaina.

Hän on toiminut Helsingin Uutisten päätoimittajana heinäkuusta lähtien. Aiemmin Kannala toimi vastaavassa tehtävässä kaupunkilehti Tamperelaisessa sekä Lappeenrannan Uutisissa ja Imatralaisessa.

Sanomalehtien Liitto on sanoma- ja kaupunkilehtijulkaisijoiden toimialajärjestö, joka on perustettu vuonna 1908. Liittoon kuuluu lähes 250 sanoma- ja kaupunkilehteä sekä muuta julkaisua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  2. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  3. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  4. Mielipide: Vesijuoksijoiden ryhmäytyminen on herättänyt närkästystä – iäkkäille ihmiskontaktit ovat yhtä elintärkeitä kuin happi
  5. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  6. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  7. Triathlon-kisa aiheuttaa muutoksia liikenteelle Kuusijärven alueella – Ensi viikonlopun kisaan ilmoittautunut yli tuhat osallistujaa
  8. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  9. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  10. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  11. Mielipide: Roskaaminen ja julkisella paikalla pissaaminen eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan – monissa maissa huonoa käytöstä suitsitaan sakoin
  12. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  13. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  14. Hänninen 12.8.
  15. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.