Yllätyskäänne: Vantaa osti Kaunialan kokonaan itselleen – Kauppahinta 290 000 euroa

Vantaan kaupunki omisti aiemmin koko Kaunialan sairaala-alueen kiinteistöineen ja  85 prosenttia sairaalayhtiön osakkeista. Arkisto/Klaus Nurmi

Tiina Örn

Kaunialan sairaala oy siirtyi kokonaan Vantaan kaupungin omistukseen perjantaina 1. marraskuuta.

– Sairaalan toiminta jatkuu samalla lailla kuin ennen. Entiset asiakkuudet säilyvät, kommentoiKaunialan sairaala oy:n hallituksen puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen

Vantaa osti sairaalan koko osakekannan, vaikka vielä toukokuussa Vantaan valtuustoseminaarissa keskusteltiin sairaalasta luopumisesta ja kirjattiin, että Kaunialan sairaalan ostopalvelut ovat kalliita ja sijainti on huono.

Kaupunginvaltuutettu Antero Eerola (vas.) kuvasi aiemmin Vantaan Sanomille toukokuisessa valtuustoseminaarissa käydyssä keskustelussa olleen tahtotilana sairaalasta luopuminen kokonaan.

Lievonen totesi Vantaan Sanomillenoin kuukausi sitten, että sairaala tarvitsisi omistajan, joka olisi valmis investoimaan. Lievonen myönsi olevansa tietoinen siitä, että sairaalasta luopumisesta on keskusteltu.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Pirkko Letto (sd.) puolestaan totesi tuolloin, ettei Kauniala palvele Vantaan vanhuspalveluja.

Vantaan Sanomat kertoi lokakuussa Vantaansosiaali- ja terveydenhuollon budjetin uhkaavan ylittyä Yhtenä merkittävänä syynä poikkeukseen ylitykseen ovat 4,5 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän maksaneet Kaunialan sairaalasta vantaalaisille ostetut palvelut.

Vantaan kaupunki on ostanut sairaalayhtiön osakkeita erissä vuosina 2006–2019, viimeksi 40 prosenttia yhtiön osakekannasta tämän vuoden toukokuussa. Ennen tänään tehtyä kauppaa Vantaaomisti sairaalayhtiöstä 85 prosenttia.

– Kun Vantaa nyt omistaa osakkeista 100 prosenttia, se selkeyttää omistajuutta. Jatkossa sairaala on täysinVantaan kaupungin ohjauksessa, Lievonen sanoo.

Sekä lopun osakeosuuden että sairaalayhtiön pääomalainan sisältävä kauppahinta on yhteensä 290 000 euroa.

– Sotainvalidien Veljesliitto on sitoutunut käyttämään kaiken omaisuutensa sotainvalidien elinaikana, joten nyt on oikea aika luopua lopuistakin Kaunialan sairaala oy:n osakkeista. Uskomme, että näin Vantaan kaupungin on helpompi löytää vaihtoehtoja Kaunialan toiminnan kehittämiseksi. Veljesliitolle tärkeintä on sotainvalidien hyvän hoidon jatkuminen Kaunialassa, sanoo Sotainvalidien Veljesliitto ry:n pääsihteeri Seppo Savolainen tiedotteessa.

Vantaan kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että sairaalayhtiön ja Valtiokonttorin välillä olevan sopimuksen mukaan Valtiokonttori ostaa sotainvalidien hoitoa yhtiöstä vähintään vuoden 2022 loppuun saakka. Vantaa on sitoutunut siihen, että sotainvalideja ja Kaunialan muita potilaita hoidetaan vastaavan tasoisesti kuin tähänkin asti niin kauan kuin tiloissa harjoitetaan sairaala- ja hoitotoimintaa.

Kaunialan sairaala oy:n tuottamien palvelujen hinnoittelun ja hoitopaikkojen osalta sopimus jää voimaan, mikä varmistaa Veljesliiton osoittamien potilaiden ja muiden asiakkaiden hoidon jatkumisen ennallaan sairaalayhtiössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tikkurilassa toria on vaikea tunnistaa toriksi – "Miten tästä tuli niin vaikea tori?", ihmettelee torin ainoa vakituinen yrittäjä
  2. Mies nappasi Koivukylän Alkosta ginipullon ja häipyi maksamatta – löytyi puistosta ilman pulloa, mutta valvontakamera käräytti
  3. Bussi osui jalankulkijaan Kivistössä
  4. Mitta tuli täyteen: Hakunilan Rinki-ekopiste suljettiin
  5. HSL:n pysäkki Vantaanportin eritasoliittymässä poistuu väliaikaisesti käytöstä
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Romuautoja seisonut keskellä Pakkalaa jo vuosia – kun osa autoista saadaan häädettyä pois, tilalle tulee uusia
  8. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  13. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  14. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  15. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.