Kuva: Ester Syrjälän, 94, upea yli 100 kukan kaktus herättää ihastusta – näillä keinoin kukkaloisto saatiin aikaan

Hyvinkääläisen Ester Syrjälän marraskuunkaktus herättää ihastusta runsaudellaan. Ari Peltonen

Miina Hakala

94-vuotiaan Ester Syrjälän kodissa on kasvi, joka on saanut naapurit huokailemaan ihastuksesta. Syrjälän marraskuunkaktus on nimittäin puhjennut valtaisaan kukkaloistoon ja kasvissa onkin reilusti yli sata valkoista kukkaa. Lisäksi puhkeamattomia nuppuja on vielä lähes toinen mokoma.

Kaktuksesta kertoo Aamuposti.

Syrjälän poika kertoo Aamupostille, että nimestään huolimatta marraskuunkaktus kukkii Syrjälän luhtitaloasunnossa kaksi kertaa vuodessa. Kasvi heräsi ensi kertaa nykyisenlaiseen kukoistukseen menneenä keväänä. Huonekasvi on jo iäkäs, sillä se on jo 21-vuotias.

Kukkaloisto ei kuitenkaan ole sattumaa, vaan hyvinkääläinen Syrjälä hoitaa marraskuunkaktustaan huolellisesti. Se lannoitetaan neljä–viisi kertaa vuodessa. Vettä sille annetaan sekä mullan joukkoon että alalautaselle kolmesti viikossa, kertoo Aamuposti.

– Kasville myös jutellaan, mistä se tykkää.

Marraskuunkaktukset kuuluvat lehtikaktuksiin. Sen kukat voivat valkoisia, vaaleanpunaisia tai violetteja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  2. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  3. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  4. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  5. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  8. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  9. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  10. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  11. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  12. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  2. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  3. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  4. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  5. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  6. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  7. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  8. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  11. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  12. Tikkurilan kirkkoon tulee Suomen ensimmäinen kellopeli, jolla voi soittaa mitä tahansa – "Kanttorit treenaavat jo Paranoidia"
  13. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  14. Vaatteiden kaatopaikkakielto hämmentää yhä – näin kierrätät rikkinäiset sukat oikein
  15. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.