Löytyykö kaapeistasi näitä 60–70-lukujen astioita? Menevät kuin kuumille kiville – "Buumi voi syntyä yhdestä naistenlehden jutusta"

Marja Häti pitelee trendikästä 60-luvun lamppua. Ari Peltonen

Pia Herme

Juuri nyt ei ole otollisin hetki kaupitella kultareunaisia kukkakuvioisia Arabian kahvikuppeja.

– Mutta 1960-1970-lukujen puhalluskuvioiset keltaiset, ruskeat tai siniset kahvikupit katoavat hyllystä sitä mukaan, kun niitä saadaan, kertoo Jari Saviaho Hyvinkään Saviahosta.

– Nuoret eivät halua kultareunaisia kuppeja, koska niitä ei voi astiapesukoneeseen eikä mikroon, tietää Marja Häti riihimäkeläisestä Oivalluksesta.

Vielä jokin aika sitten 1950-luvun esineistö oli kovaa huutoa, mutta senkin suosio on laskussa.

– 1990–2000 taitteessa selkeästi 1930–40-luku oli suosittua; Fasaani-sarja, kesäkukat ja maisema-astiat, Saviaho selvittää.

Sitten 50–60-lukujen vintage alkoi vyörynsä, jonka kärki on työntymässä kohti 70-lukua.

– 70-luvun värit kuten oranssi, keltainen, vihreä tai ruskea vetävät, Häti sanoo.

Saviahon mukaan esimerkiksi sarjat Faenza tai Krookus.

Hätin mukaan nykytrendin perässä kulkevat eritoten 30–40-vuotiaat kodinrakentajat.

Saviaho venyttäisi ikähaitaria vielä vanhempiinkin.

– Niihin, jotka muistelevat 60–70-luvuilla mummolakäyntejään. Sen ajan esineisiin on tunneside, hän näkee.

Mutta isoäidin vanha Singer tai isoisän perimä puukuorinen seinäkello eivät innosta, sen sijaan 50–60-lukujen keraaminen, pirteän värinen keittiön kello saa silmät kirkastumaan.

– Rottinkikalusteita menisi myös, mutta sellaisia hyväkuntoisia liikkuu vähän. Ja teak-huonekalut ovat myös hyvässä huudossa, Häti listaa.

Värikkäät emaliastiat ja peltipurkit ovat nekin in.

Top ten -listalta löytyvät myös Barbie-nuket, peltiset pikkuautot ja muut peltilelut.

Toisaalta kukkakuppiensa kanssa huokailevienkaan ei tarvitse olla murheissaan.

– Arabialta vielä menee vanhemmatkin, mutta hitaammin. Mutta Röstrand ei esimerkiksi liiku, Savioaho mainitsee.

Arabian maitokannujakin kysytään taas.

– Mutta niiden hinnat eivät ole sitä, mitä joskus ennen.

Olennaista nykyisin on, että astioiden on oltava hyväkuntoisia. Ihmiset kun ostavat niitä arkiseen käyttöön, eivät keräilyaarteiksi kaappien koristeiksi. Eri sarjoja ja värejä yhdistellään, mutta isoja astiastoja harva enää hankkii.

Marja Häti tähdentää, että alan kivijalkaliikkeitä alkaa olla vähän. Uudet vanhan tavaran kauppiaat toimivat netissä, jossa edelleen kiertää kaikenikäistä tavaraa.

Myös messuilla ostajakunta on laajempaa kuin liikkeissä, joten niille mukaan Häti pakkaa myös vanhempaa vintagea.

– Esimerkiksi vanhoja harvinaisempia lasiesineitä kuten Gunnel Nymanin tai Tynellin teoksia kysytään yhä. Myös Kaj Franck on kestosuosikki. Samoin aurinkopullot, hän luettelee.

Messuilla liikkuvat myös keräilijät.

– Ja on niitä, jotka ostaessaan jonkin aikakauden talon, haluavat myös sen esineistön edustavan samaa aikakautta.

Joskus aivan yksittäiset esineet pomppaavat yllättäen himotuiksi kohteiksi.

–  Buumi voi syntyä naistenlehden jutusta. Aikoinaan Aira Samulinin nalleista ja nukeista tehty juttu sai ihmiset niiden perään, Häti tietää.

Tosin 1970-luvun Jaanat ja Eevat ovat ostettuja: niistä trenditietoiset etsivät sen ajan sisustusvinkkejä ja bongaavat kiinnostavia esineitä.

Juttu on julkaistu ensin Aamupostissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  10. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  11. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  12. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  13. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  14. Neljä uutta maisemakohdetta valaistaan Vantaalla – valot suunnataan tänne
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.