Posti-pomon kommentti ärsyttää ex-työntekijää – "Ei ole myymälöitä, jonne henkilökuntaa voisi sijoitella"

Postin palveluverkoston johtajan Lasse Huttusen kommentti Tikkurilan Postin sulkemisesta kertoneessa uutisessa suututtaa myymälän entistä esimiestä Linda Bymania

Huttunen totesi, että irtisanotuille työntekijöille yritetään löytää uusia töitä, mutta Byman on toista mieltä.

– Posti ei pyri löytämään uusia työpaikkoja irtisanotuille. On ihan heidän oma tehtävänsä hakea töitä.

Bymanin mukaan irtisanottuja yritetään kyllä sijoittaa Postin sisällä vastaaviin työtehtäviin.

– Mutta koska myymälöitä ei enää ole, ei ole paikkoja jonne henkilökuntaa voisi sijoitella.

Tikkurilan posti on Vantaan viimeinen Postin oma myymälä.

Yli 14 vuotta Postissa työskennellyt Byman on irtisanoutunut Postista pari viikkoa sitten.

– En halunnut tulla irtisanotuksi.

Hän on löytänyt uutta työtä ja aloittaa siinä marraskuussa.

Palveluverkoston johtaja Huttunen puolustelee, että Postilla on Uusi polku -ohjelma, joka antaa hänen mukaansa normaalia yt-menettelyä paremman tuen henkilöstölle muutostilanteissa.

Esimerkiksi pysyvässä työsuhteessa oleva työntekijä, joka irtisanoutuu vapaaehtoisesti, voi saada kertakorvauksena puolen vuoden palkan. Korvausta ei kuitenkaan myönnetä lakkautettavan myymälän työntekijälle.

– Lisäksi teemme paljon töitä henkilöstön uudelleensijoituksiin liittyen ja tätä kautta olemme kyenneet työllistämään myymälöistä irtisanottuja henkilöitä, Huttunen jatkaa.

Bymanin mielestä sijoittuminen muihin tehtäviin Postissa on vaikeaa, sillä avoinna voi olla vaikkapa muutaman tunnin lehdenjakelua tai yhdistelmäajoneuvon kuljettamista. Osa-aikatyöllä ei elä tai palvelumyyjällä ei ole uuteen tehtävään sopivaa ammattitaitoa.

– Ja nekin työt pitää kyllä itse hakea, ei niitä kukaan tarjoa.

Tikkurilan irtisanottujen työntekijöiden työsuhteet jatkuvat vielä pääsääntöisesti ensi vuoden puolelle.

–  On hyvin mahdollista, että ainakin osa Tikkurilan myymälästä irtisanotuista henkilöistä työllistyy joko Postilla tai Postin ulkopuolella ennen kuin heidän työsuhteensa päättyvät, Huttunen uskoo.

Byman ei.

– Tikkurilan Postin myyjät tulevat jäämään työttömäksi ja se on täysi fakta.

Tikkurilan Posti Tikkuraitilla suljetaan perjantaina 25. lokakuuta kello 14. Postipalvelut siirtyvät K-Market Tikkuriin maanantaista 28. lokakuuta alkaen.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut