Tripla valmistui puolitoista vuotta etuajassa – arkkitehti kertoo miksi

Pasilan modernin alueen ei ole tarkoitus korvata historiallista keskustaa, arkkitehti Kalle Soini sanoo. Päivi Tuovinen

Aapo Siippainen

Triplan 65 metriin kohoavien seinien ikkunat muodostavat suuria ruudukoita. Ne ovat vieri vieressä, aivan kuten Helsingin monissa muissakin taloissa. Kaupunkilaisen silmiin niiden on tarkoitus näyttää tutuilta. Tämä on kuitenkin osittain harhaa. Ikkunat ovat arkkitehti Kalle Soinin mukaan poikkeuksellisen suuret. Ne yltävät lattiasta kattoon.

– Ruututeemalla on pitkä historia kaupunkirakenteessa ja se on syöpynyt helsinkiläisten mieliin.

Arkkitehti on suunnitellut rakennusta niin, että se muuttuu sitä mukaa, kun ihminen lähestyy sitä.

– Jos rakennus näyttää kaukaa samalta kuin läheltä, kokemus muuttuu valjuksi. Aurinko ja varjot vaikuttavat rakennuksen eri osiin omalla tavallaan ja erottavat korttelit toisistaan. Tripla ei paljasta kaikkea kerralla.

Helsinkiin ei voi Soinin mukaan tehdä yhtä lennokkaita rakennuksia kuin esimerkiksi Espooseen, jolla on lyhyt historia kaupunkina.

– Kantakaupungin läheisyys ohjasi Triplan suunnittelua. Tripla ei voi olla liian poikkeava. Se on kuitenkin vaikuttava ja tehty kaikille kaupunkilaisille.

Mitä lähemmäksi ihminen tulee Triplaa, sitä enemmän huomio kiinnittyy Soinin mukaan rakennuksen yksityiskohtiin. Silloin Triplasta löytyy enemmän leikkisyyttä, kuten sienimäisiä rakennelmia. Sweco Arkkitehtien kanssa suunniteltu Pasilan rautatieasema ja joukkoliikenneterminaali ovat täynnä pyöreitä muotoja.

Vuodesta 2010 lähtien Triplaa suunnitellut Soini puhuu hankkeesta Helsingin toisena keskustana. Rautatieaseman ja meren väliin jäävä kantakaupunki on kuitenkin hänelle ”ykköskeskusta”.

– Uskon, että ihmiset ottavat Pasilan modernin alueen ja sen palvelut omakseen, mutta en toivo, että se uhkaa historiallista keskustaa. Tarkoitus ei ole korvata sitä.

Arkkitehti kuvailee Keski-Pasilaa myös pääkaupungin porttina, joka herättää huomion paitsi rakennusarkkitehtuurilla myös luonnolla.

Hän kehottaa pohtimaan, millä tavoin monissa maailman pääkaupungeissa saavutaan junalla lentokentältä keskustaan.

– Yleensä juna kulkee surkeiden alueiden läpi. Helsingissä asia on eri tavalla. Matkustajat tulevat Keskuspuiston ohi. Töölönlahdelta alkaa viherakseli, jota myös me haluamme viedä eteenpäin. Keski-Pasilaan tulee paljon viheralueita. Triplan katoilla on viherpihoja. Ne vihertävät jo ensi kesänä.

Vihersuunnitteluun liittyy myös se, että Triplan tulee toimia levähdyspaikkana ohikulkijoille.

Kalle Soini on hallituksen puheenjohtajana arkkitehtitoimisto Soini&Hortossa, joka on tullut tunnetuksi muun muassa hotelleista, joita on suunniteltu vanhoihin rakennuksiin Helsingin päärautatieasemalle, Hakaniemeen ja Bulevardille. Toimisto voitti myös Kalasataman hotellin suunnittelukilpailun.

Puurakentaminen kiehtoo Soinia tällä hetkellä hyvin paljon.

– Suunnittelin puurakennuksia 1990-luvun puolivälissä, mutta aika ja säädökset eivät olleet silloin valmiita. Rahoittajat vaativat nyt vastuullisuutta. Puurakentamisella on merkittäviä vaikutuksia rakentamisesta syntyviin hiilidioksidipäästöihin.

Tripla valmistui etuajassa

Arkkitehti Kalle Soini katsoi viime elokuussa lähes valmista Triplaa hyvin tyytyväisenä. Kun rakennustyöt vuonna 2015 alkoivat, Soini uskoi, että valmista tulee 2021.

Triplan ensimmäiset korttelit ovat valmiita ja loputkin valmistuvat ensi vuoden aikana.

Miten on mahdollista, että Tripla valmistui etuajassa?

Kalle Soini kiittää tästä paitsi kovasti töitä paiskinutta suunnittelu- ja rakennusorganisaatiota myös Helsingin kaupunkia.

– Lupa-asiat onnistuivat hienosti. Etenkin ulkomailla on ihmetelty, miten yksityinen kaupallinen rakennushanke ja julkinen taho saavat näin paljon yhdessä aikaan, arkkitehti kertoo.

Myös Pasilan väliaikaisen aseman rakentaminen nopeutti aikataulua.

– Tripla suunniteltiin kerralla toteutettavaksi ja siinä onnistuimme erinomaisesti.

Iloisena yllätyksenä tuli sekin, ettei kaavasta tehty aikanaan yhtään todellista valitusta.

– Se nopeutti valmistumista jopa puolitoista vuotta, Soini sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rajakylän neuvolan lakkauttaminen jälleen poliitikkojen kokouspöydällä
  2. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ylittymässä 36,5 miljoonalla eurolla – Koronakevään kulut noin 16 miljoonaa euroa
  3. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  4. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  5. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  6. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  10. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  11. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  12. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  13. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  14. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  15. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  3. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  8. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  9. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  10. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  13. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  14. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  15. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.