Droonit halutaan kieltää luonnonsuojelualueilla – "Aiheuttavat kauhua jopa karhuille"

Luonnonsuojelijat haluavat kieltää droonien lennättämisen luonnonsuojelualueilla. Kuvituskuva.  Toni Forssell / arkisto

Jari Pietiläinen

Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy haluaa kieltää pienoiskoptereiden eli droonien lennättämisen kokonaan Suomen luonnonsuojelualueilla.

Hesyn mukaan droonit aiheuttavat kauhua eläimissä – pelkoreaktioita on havaittu niin linnuilla kuin nisäkkäilläkin, jopa karhuilla, jotka eivät tavallisesti pelkää petolintujakaan.

– Droonit ovat uusi ihmisen luoma häiriö eläimille. Esimerkiksi drooneista lähtevä melu on ihmisellekin luonnoton ja korviahuumaava, muistuttaa Hesyn puheenjohtaja Hannele Luukkainen yhdistyksen tiedotteessa.

Droonien vaikutuksesta luonnoneläimiin on huolestunut myös kokoomuksen kansanedustajana, ministerinä ja diplomaattina toiminut Pertti Salolainen, joka on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

– Käytön rajoitukset tulisi tehdä selväksi droonien ostajille jo kaupan yhteydessä, ja drooneilla pitäisi olla myös jonkinlainen rekisteröimispakko.

– Luonnonsuojelualueille ja muille luontoalueille on saatava tauluja, joissa kerrotaan droonirajoitukset, Salolainen linjaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  2. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  5. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  6. Nyt katseet kohti pönttöjä – pesivistä linnuista kerätään tietoja
  7. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  8. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  9. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  10. Vainio 30.5.
  11. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  5. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  10. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  11. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  12. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  13. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.