Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusia asukastiloja, lisää lääkäreitä... Vantaa parantaa palveluita, mutta veroprosentti pysyy nykyisellään

Kuluva vuosi on kuntatalouden musta vuosi.

– Ja se näkyy myös Vantaalla, sanoo kaupunginjohtaja Ritva Viljanen taustoittaessaan ensi vuoden talousarvioesitystään.

– Mutta ensi vuonna mennään kohti parempaa.

Mustan vuoden syynä ovat suuret menot, jotka johtuvat muun muassa kunta-alan palkankorotuksista, ulkoisten vuokrien noususta, varhaiskasvatusoikeuden laajennuksesta Vantaalla, Apotin käyttöönotosta ja Husin kuntaosuuden suuresta kasvusta.

Maanmyyntitulotkaan eivät ole kehittyneet odotetusti ja mikä pahinta, Verohallinnon valtakunnalliset uudistukset leikkaavat Vantaan kunnallisverotilityksiä merkittävästi.

Vantaalta jää tänä vuonna saamatta verotuloja arviolta 32 miljoonaa euroa.

– Jos olisimme saaneet verotulotilitykset normaalisti, Vantaan ei olisi tarvinnut ottaa velkaa tänäkään vuonna.

Vantaan lainamäärää varaudutaan kasvattamaan ensi vuonna noin 52 miljoonalla eurolla. Silti pysytään kaupunginvaltuuston päättämässä miljardin euron rajan alla.

Viljanen on tyytyväinen, että Vantaa on pystynyt tasapainottamaan talouttaan viime vuosina.

Pitkäaikaista velkaa on pystytty lyhentämään 200 miljoonalla eurolla vuodesta 2015 ja se on 2020 noin 4 000 per asukas. Samaan aikaan kaupungin väkiluvun kasvu on ollut maan suurimpia.

Ensi vuonnakin asukasmäärän arvioidaan kasvavan runsaalla 3 500 hengellä ja olevan vuoden lopulla 236 000. Tänä vuonna kasvua on arviolta yli 4 500. Vuonna 2018 asukkaita tuli lisää jopa yli 5 000.

Asuntotuotanto näyttää tasaantuvan huippuvuosista. Rakennuslupia on haettu tänä vuonna aiempaa vähemmän.

Ensi vuonna Vantaalla käytetään toimintamenoihin yhteensä lähes 1,7 miljardia euroa. Se on 4,6 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna.

Investointeihin, kuten koulujen ja päiväkotien rakentamiseen, käytetään 149 miljoonaa euroa.

Tavallista kuntalaista kiinnostaa, nouseeko kunnallisvero.

– Aika moni kunta miettii veroprosentin nostoa. Ehdotan, ettei veroprosenttia koroteta, Viljanen sanoo.

Kaupunginjohtajan ensi vuoden talousarvioesitys painottaa palvelujen parantamista.

– Tätä voisi kutsua palvelujen budjetiksi. Parannetaan palveluita, mutta hallitusti.

Rahaa laitetaan muun muassa sosiaali- ja terveystoimen uusin vakansseihin, joihin palkataan lääkäreitä ja hoitajia, uusiin asukastiloihin muun muassa Hakunilaan ja sisäilmakorjauksiin sekä Hevoshaan urheiluhallin ja Vapaalan päiväkodin paviljongin rakentamiseen.

Ensi vuonna pitäisi alkaa myös Vantaan ratikan suunnittelu, kunhan valtuusto tekee siitä jatkosuunnittelupäätöksen vielä tämän vuoden lopussa.

Tikkurilan maauimalasta haaveilevat saavat jälleen kylmän suihkun.

– Tikkurilaan ei ole tulossa maauimalaa, Viljanen toteaa.

Sen sijaan Tikkurilan uimahallin läheisyyteen voisi tulla "kesäkeidas", jossa voi leikkiä ja pelata. Sellaisen rakentamiseksi aloitetaan selvitystyö.

Myös Tikkurilan hyvinvointikeskuksen suunnittelu jatkuu.