Kela vaatii 13 200 opiskelijaa tilille opintojen hitaasta edistymisestä – jos selitys ei kelpaa, opintotuki loppuu

Kela tutkinut 130 000 korkeakouluopiskelijan edistymistä. Andrey Popov / Mostphotos

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kela tiedottaa lähettäneensä selvityspyynnön 13 200 korkeakouluopiskelijalle opintojen edistymisestä. Selvitys on lähetetty opiskelijoille, joiden opinnot eivät ole edistyneet riittävästi.

Jos opiskelijan selvitys ei tyydytä Kelaa, on seurauksena opintotuen lakkauttaminen lain vaatimusten mukaisesti. Tuki loppuu myös, jos opiskelija ei vastaa Kelan selvityspyyntöön.

Selvityspyyntöjen seuranta koskee lukuvuotta 2018–2019 ja koko sitä aikaa, jonka opiskelija on opiskellut korkeakoulussa Suomessa.

Opintojen edistyminen on ollut riittävää, jos korkeakouluopiskelija on suorittanut edellisen lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä ja jokaista tukikuukautta kohti keskimäärin vähintään viisi opintopistettä.

Vaatimus 20 opintopisteestä ei koske lukuvuotta, jonka aikana opiskelija on suorittanut korkeakoulututkinnon tai jonka kevätlukukaudella opiskelija on aloittanut korkeakouluopintonsa.

Korkeakouluopiskelijoiden opintojen edistymistä seurataan Kelassa vuosittain. Nyt seuranta on tehty noin 130  000 korkeakouluopiskelijalle, jotka ovat saaneet opintotukea lukuvuonna 2018–2019.

Selvityspyyntö on lähetetty 7 500 yliopisto-opiskelijalle ja 5 700 ammattikorkeakouluopiskelijalle. Vuosi sitten selvityspyynnön saajia oli 15 000, joista 9 650 opiskeli yliopistossa ja 5 350 ammattikorkeakoulussa.

:

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  2. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  3. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  4. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  5. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  11. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  12. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  13. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  14. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  15. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  4. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  7. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  8. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  9. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  12. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  13. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  14. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  15. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.