Autoilija ja ParkkiPate riitelivät P-merkistä hovissa asti – Yli 3 500 eurojen lasku lankesi korkoineen

Autoilijalta jäi kiekko laittamatta. Armi Suojanen/Arkisto

toimitus

Autoilija joutuu maksamaan 50 euron pysäköinninvalvontamaksun sekä yli 3 500 euron oikeudenkäyntikulut korkoineen. Riidan ratkaisi lopulta Helsingin hovioikeus.

Autoilija oli ilmoittanut tyytymättömyytensä Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden toukokuussa antamaan tuomioon, jonka mukaan autoilijan oli maksettava valvontamaksu ja sitä perivän ParkkiPate Oy:n oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeus ei löytänyt perusteita jatkokäsittelyluvan myöntämiselle.

Kiista sai alkunsa keväällä 2016, kun autoilija oli jättänyt autonsa ParkkiPaten valvomalle pysäköintialueelle Järvenpäässä.

Alueella oli luvallista pysäköidä maksutta kahden tunnin ajan. Tuloaika piti osoittaa parkkikiekolla.

Autoilija ei ollut kiekkoa laittanut, minkä seurauksena pysäköinninvalvoja oli kirjoittanut hänelle virhemaksun.

Autoilijan mukaan hänen käyttämällään ajoväylällä ei ollut merkintää alueella olevista pysäköintirajoituksista. Pysäköintialueen laidassa olevien kiinteistöjen ovissa oli valvonnasta kertovat tarrat, mutta niitä hän ei huomannut, koska ei asioinut kiinteistössä.

Käräjäoikeudelle autoilija totesi, ettei hänellä olisi ollut mitään syytä olla käyttämättä pysäköintikiekkoa, jos vain olisi tiennyt kiekon käyttövelvoitteesta.

Käräjäoikeus perusteli valvontafirman eduksi tehtyä ratkaisua sillä, ettei autoilija pystynyt todistamaan, ettei alueen pysäköinnin rajoituksista kertova kyltti ollut paikoillaan.

ParkkiPate taas pystyi osoittamaan, että merkki on ollut paikoillaan ainakin helmikuussa 2016 ja kesällä 2016.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  7. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  8. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  9. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  10. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  11. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  10. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.