Tutkijat: Suomenkieliset pikkulapsiperheet välttävät tiettyjä asuinalueita – muuttavat pois ennen lasten kouluunmenoa

Kuvituskuva. Arkisto/ Armi Suojanen

Jukka Hämäläinen

Lapsiperheet pyrkivät valitsemaan asuinalueensa selvästi ennen lasten kouluikää, päättelevät lapsiperheiden muuttoliikettä tutkineet Helsingin kaupunginkanslian tutkimuspäällikkö Katja Vilkama ja Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius

Tutkijat huomasivat myös, että matalimman tulo- ja koulutustason alueet menettävät systemaattisesti suomenkielisiä alle kouluikäisiä lapsia. Kehityskulku ilmenee oppilasalueiden välisen muuttoliikkeen tilastoista vuosilta 2005–2014.

Vastaavanlaista, yhtä systemaattista pikkulapsiperheiden poismuuttoa ei ole havaittavissa Helsingin muilla oppilaaksiottoalueilla.

– Lapsiperheiden muuttoliikkeessä on havaittavissa varsin selkeitä toisia alueita torjuvia ja toisia suosivia piirteitä.

– Koulujen oppilaspohjan eriytymisen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät kuitenkaan ole koululaiset, vaan ne lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia, tutkijat toteavat kaupunkitiedon verkkolehti Kvartissa

Helsingissä havaittu kehitys on osa ilmiötä, joka on havaittu laajemmalti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

– Tutkimusraportit kertovat, että peruskoulut ovat sielläkin nousseet yhä tärkeämmäksi tekijäksi naapurustoa valittaessa. Myös meillä on viitteitä siitä, että vanhempien käsitykset kouluista ovat tärkeä tekijä asuinpaikkaa pohdittaessa, Vilkama ja Bernelius huomauttavat.

Kyse ei heidän mukaansa ole kuitenkaan opetuksen laadusta, vaan usein mielikuva kouluista liittyy pikemminkin oppilaspohjaan ja sijaintialueen sosioekonomiseen rakenteeseen.

Myös aikaisemmat tutkimukset lapsiperheiden asumisvalintoihin vaikuttavista syistä tukevat tulkintaa alueiden sosiaalisen ympäristön merkityksestä muuttopäätöksille.

– Olivatpa muuttojen taustalla vaikuttavat pohjimmaiset syyt lopulta mitä tahansa, muuttoliikkeessä havaittava vinouma ylläpitää ja vahvistaa alueiden eroja. Kun toisia alueita systemaattisesti vältellään ja toisia suositaan, erkanevat sosiaaliset rakenteet pikkuhiljaa toisistaan, tutkijat varoittavat.

Tutkijat eivät nimeä artikkelissaan matalimman tulo- ja koulutustason alueita. He nostavat kuitenkin myönteisenä poikkeuksena esiin Myllypuron, jonne on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja jossa lapsiperheiden määrä on kääntynyt selvään kasvuun.

Lue täältä Helsingin Uutisten juttu siitä, miten koulun maine vaikuttaa asuntohintoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  10. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  11. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  14. Mielipide: Vantaan taloudessa edessä tiukat ajat – Tuomelan koulun seiniin olisi vastuutonta satsata
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.