Hallitukselta surunvalittelut Kuopion uhrien omaisille – Rinne: "Teko on täysin tuomittava"

Jari Pietiläinen

Pääministeri Antti Rinne (sd.) esittää hallituksen surunvalittelut ja tuomitsee Kuopiossa tapahtuneen väkivallanteon.

– Savon ammattiopistossa Kuopiossa tapahtunut väkivallanteko on järkyttävä ja täysin tuomittava. Olen keskustellut poliisiylijohtajan kanssa ja hallitus on seurannut tilannetta tarkasti, Rinne kertoi tiedotteessa.

– Esitän omasta ja koko hallituksen puolesta surunvalittelut ja tukemme kaikille omaisille.

Pääministeri kiittää poliisia ja viranomaisia ripeästä toiminnasta.

– On tärkeää antaa työrauha tilannetta hoitaville poliiseille ja muille viranomaisille. Poliisin ja viranomaisten toiminta on ollut ammattimaista ja nopeaa, minkä johdosta epäilty saatiin kiinni ja loukkaantuneet saatiin hoitoon, Rinne kiitteli.

– Poliisin tiedotus on myös ollut hyvää. Esitän kiitokseni poliisille ja muille viranomaisille, jotka tehtävissään huolehtivat joka päivä kaikkien ihmisten turvallisuudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  4. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  5. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  6. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  7. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  8. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  9. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  10. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  11. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  14. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  15. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.