Poliisi selvitti Laajasalon törkeän kioskiryöstön – näin kansalaiset auttoivat virkavaltaa

Jari Pietiläinen

Helsingin poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi epäillystä törkeästä ryöstöstä ja törkeän varkauden yrityksestä.

Epäilty törkeä ryöstö tapahtui 20. toukokuuta 2019 Laajasalossa sijaitsevassa kioskissa, josta kaksi naamioitunutta miestä anasti omaisuutta aseella ja veitsellä uhaten.

– Poliisi julkaisi muutama päivä tapahtuman jälkeen epäillyistä valvontakameran kuvia ja pääsi vihjeiden perusteella kahden tekohetkellä 16- ja 17-vuotiaan epäillyn jäljille. Kiitämme kansalaisia vihjeistä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Esitutkinnassa selvisi myöhemmin, että poikien mukana oli ollut myös kaksi tyttöä, joista toista epäillään avunannosta törkeään ryöstöön.

Hän oli käynyt kioskissa sisällä vain hetki ennen epäiltyä törkeää ryöstöä. Tyttö oli tekohetkellä 17-vuotias ja oli tapaukseen liittyen pidätettynä.

Poliisi rekisteröi tietojärjestelmiinsä rikoksista epäiltyjen henkilötuntomerkkejä ja DNA-näytteitä.

Törkeän ryöstön yhteydessä otetuista näytteistä selvisi, että kioskiryöstöön epäillyn 17-vuotiaan pojan DNA:ta löytyi toiseen rikosepäilyyn liittyen rikospaikalta.

Epäilty törkeän varkauden yritys oli tapahtunut kaksi päivää epäiltyä kioskiryöstöä aikaisemmin.

– Selvisi, että 17-vuotiaan pojan lisäksi teosta oli syytä epäillä myös törkeästä ryöstöstä epäiltyä 16-vuotiasta poikaa. Lisäksi tapauksessa oli mukana kolmas poika, jonka henkilöllisyys selvisi poliisille esitutkinnan aikana. Hän oli tekohetkellä iältään 17-vuotias, Forss kertoo tiedotteessa.

Epäillyssä törkeässä varkauden yrityksessä pojat olivat tunkeutuneet maan tasalla sijaitsevaan asuntoon. Asunnossa asuva henkilö oli ollut tekohetkellä paikalla.

Esitutkinnan mukaan epäiltyjen kolmen pojan tarkoituksena oli ollut anastaa huumausaineita heidän entuudestaan tuntemansa täysi-ikäisen henkilön asunnosta.

– Asunnossa asuva mies oli ottanut puolustautuakseen veitsen käteensä, ja asuntoon tunkeutuneeksi epäillyt kolme poikaa olivat poistuneet paikalta ilman anastettua omaisuutta, Forss kertoo.

Törkeästä ryöstöstä epäilty 16-vuotias poika on tällä hetkellä tehostetussa matkustuskiellossa, jolloin hänen liikkeitään pystytään valvomaan sähköisesti.

Nyt jo 18 vuotta täyttänyt toinen epäilty on edelleen vangittuna. Törkeästä varkauden yrityksestä epäilty kolmas poika oli pidätettynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  2. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  3. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  4. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  5. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  11. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  12. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  13. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  14. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  15. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  4. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  8. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  9. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  10. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  11. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  12. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  13. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  14. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  15. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.