Nuoret tarttuvat Abban hitteihin ja esittävät niitä suomeksi

Abban musiikki vie mennessään. Show'ssa esiintyvät muiden muassa Sara Svanberg, Ella Pitkäkangas ja Oliver Heikkala. Taustalla show'n tanssijoita. Johanna Erjonsalo

Armi Suojanen

Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen luoma musiikki on melkoista kameleonttikamaa. Ne istuvat monenlaiseen tilanteeseen ja esitykseen, kuten myyrmäkeläisen Vaskivuoren lukion juonelliseen Abba-show'hun Kuin unta vain.

Läpilaulettu show kertoo lukion aloittavista nuorista, jotka eivät vielä tunne toisiaan. Lukiolaisen tarina kerrotaan Abban lauluilla.

Esiintyjät ovat itsekin samassa tilanteessa, sillä he ovat koulun ensimmäisen vuoden opiskelijoita.

– Olen innostunut, että pääsee heti tekemään, sanoo tanssilukiolainen kartanonkoskelainen Siiri Suonsyrjä

Vaskivuoressa on tapana "heittää" uudet musiikki- ja tanssilukiolaiset heti "kylmää veteen" eli esiintymään syyslukukauden alussa. Lisäksi kaikkien pitää tehdään kaikkea ristiin, kuten tanssijoiden laulaa. Nyt noin seitsemässä viikossa on treenattu kasaan 45 minuutin esitys.

Abba-show'ssa on mukana kaikkiaan 40 esiintyjää. Sen päärooleissa ovat Rekolassa asuva Sara Svanberg (Lahja) ja Helsingin Tapaninvainiossa asuva Oliver Heikkala (Walter).

– Jännittävää, Svanberg hyrisee.

Tanssinopettaja Lotta Wichmann kuvailee, että esitys tehdään "isosti ja näyttävästi".

Nuorille itselleen Abban 1970–80-luvun musiikki on mennyttä maailmaa, mutta vanhemmille sukupolville ne ovat lapsuuden ja nuoruuden hittejä. Svanberg myöntääkin, että hänen vanhempansa ovat innoissaan Abbasta.

Show'ssa kuullaan kymmenen Abban ikivihreää kappaletta, yllätys, yllätys suomen kielellä laulettuna.

– Niistä on tosiaan tehty suomenkieliset versiot käännösiskelmien kulta-aikana, naurahtaa musiikinopettaja Matti Suomela

Waterloo on Waterloo, mutta mikä kappale on Kuin unta vain tai Korttitalo? No, I have a dream ja The winner takes it all.

Lisäksi kuullaan muun muassa Honey, honey, Ring, ring ja Mamma mia

Show'n säestyksen hoitavat musiikkilukiolaiset eikä orkesterissa pihistellä.

– On jouset ja puhaltimetkin, Suomela kehaisee.

Poikki- ja nokkahuilua soittava myyrmäkeläinen Ella Pitkäkangas pääsee esittelemään monipuolisuuttaan, kun hän paukuttaa esityksessä myös rumpuja ja laulaa kuorossa.

Abba Show

Vaskivuoren lukion (Virtatie 4) Kuin unta vain -Abba Show'n yleisönäytökset ma 30.9. ja ti 1.10. klo 19. Liput 5 euroa, myydään ovella.

Musiikin sovitus ja harjoittaminen: Mika Karhunen, Pekka Rautio ja Matti Suomela, koreografia: Lotta Wichmann.

Esitysdramaturgia: Hanna Lekander, käsikirjoitus: Hanna Lekander ja Elina Arokannas.

Puvustus: Niina Huovinen, äänisuunnittelu: Sauli Norja, valosuunnittelu: Marcus Liljestrand.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  10. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  11. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  14. Mielipide: Vantaan taloudessa edessä tiukat ajat – Tuomelan koulun seiniin olisi vastuutonta satsata
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.