Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luteet käyvät vuokralaisen hermoille ja lompakolle – VAV maksaa pääasiallisesti torjuntakulut

Luteiden määrä on yleistynyt suomalaisten kodeissa. Näin myös VAV:n asunnoissa.

– En sanoisi, että luteet olisivat merkittävä ongelma, mutta enemmän niitä on kuin 20 vuotta sitten, kertoo VAV:n isännöintipäällikkö Jukka Tervo.

VAV:n asukasta neuvotaan ottamaan välittömästi yhteyttä isännöitsijään, mikäli havaitsee luteita tai viitteitä niistä asunnossaan.

Isännöitsijä kutsuu paikalle tuholaistorjujan, joka arvioi, miten laajasti luteita lähdetään torjumaan.

VAV maksaa pääsääntöisesti luteiden torjunnan.

VAV:in vuokra-asunnossa asuva nainen havaitsi sänkynsä päädyssä luteita viime heinäkuussa.

Isännöitsijän lähettämä tuholaistorjuja kävi tarkastamassa asunnon, jonka seurauksena asunto myrkytettiin neljässä käsittelykerrassa. Sänky ja sohva hävitettiin.

VAV maksoi torjuntakulut, mutta uusien huonekalujen hankkiminen jäi asukkaan maksettavaksi.

Kela myönsi varattomalle naiselle 250 euron tuen uusien huonekalujen hankintaan. Raha ei riittänyt uusien kalusteiden hankintaan. Nainen kertoo tyttärensä auttaneen häntä sängyn hankkimisessa.

Viikko sitten asunnosta löytyi jälleen lude. Nyt torjuntaa tehdään höyryttämällä uusi sänky ja sohva.

Asukasta tilanne suututtaa. Hänestä vuokraisännän eli VAV:n tulisi korvata menetettyjä kalusteita tai tulla vastaan vuokrassa. Hän myös epäilee, ettei muita asuntoja tutkittu tehokkaasti ensimmäisen ludehavainnon jälkeen.

VAV:in isännöintipäällikkö Jukka Tervo toteaa, ettei huonekalujen menetyksiä korvata, koska VAV ei ole aiheuttanut huonekalujen tuhoutumista.

Torjuntatoimet eivät myöskään tee asunnosta asumiskelvotonta. Oleskelurajoitukset koskevat joitakin tunteja.

Samoilla linjoilla ollaan vuokralaisia edustavassa Vuokralaiset ry:ssä.

– Ainoastaan sellaisessa tapauksessa voitaisiin vaatia vuokranantajaa laajempaan vastuuseen, jos tämä olisi tahallisesti vuokrannut eteenpäin ludeasuntoa, josta luteita ei ole torjuttu, toiminnanjohtaja Anne Viita pohtii.

Tuholaistorjuntaa tekevän Rentokilin tarkastaja Kare Seppälä kertoo, että torjujan tehtäviin kuuluu tapauskohtaisesti arvioida, onko kyseessä vain yhden asunnon ludeongelma vai koko talon.

Siihen taas vaikuttavat havaitun ongelman laajuus sekä talon rakenne. Luteet pääsevät liikkumaan asunnosta toiseen esimerkiksi antenni- tai sähkö- ja vesiputkien läpivientien kautta.

– Usein yhden asunnon ludeongelman kartoituksen yhteydessä tarkastetaan silmämääräisesti myös naapuriasunnot. Jos asunnossa on paha ludeongelma, silloin naapurissakin saatetaan heti myrkyttää.

Ammattilainen löytää merkkejä öiseen aikaan liikkuvista luteista paremmin kuin maallikko.

Asukas itse on tärkeä indikaattori. Kutisevat puremajäljet ovat yksi merkki yöllisistä petikavereista. Kaikille kutisevia paukamia ei tule. Luteista kielii silloin ainoastaan pienenpienet verijäljet lakanoissa. Luteiden ulostejälkiä löytyy esimerkiksi sänkyjen alapohjista.

Vaaditut torjuntatoimenpiteet vaihtelevat.

– Joskus riittää pelkkä sängyn kuumahöyrytys, jossa 180 asteinen kuiva ilma tappaa luteet, Seppälä kertoo.

Joissakin tapauksissa torjuja suosittelee sänkyjen ja sohvien hävittämistä.

Torjunta voi edellyttää myös lattialistojen ja laminaattien avaamista.

– Aivan pahimmissa tapauksissa koko asunto on purettu betonille. Tällaisessa kohteissa luteita on jo tuhansia, ja niitä voi helposti havaita seinillä ja sängyillä.

Tyypillistä on sekin, ettei luteita saada nitistetyä heti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että torjunta olisi epäonnistunut tai olisi ollut turha, Seppälä huomauttaa. Enemminkin se kielii haastavan ja erittäin vastustuskykyisen tuholaisen voimasta.