Kivistön kirkkoa esitetään suojeltavaksi – Lähikortteleihin satoja uusia asuntoja

Kivistöön kaavoitetaan jälleen uutta asuntorakentamista. Tällä kertaa uusia koteja tulee niin sanottuihin kirkkokortteleihin. Tiina Örn

Tiina Örn

Kivistön kirkkoa esitetään suojeltavaksi.Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina. Asia etenee vielä kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Samalla päätettiin myös kirkon kortteleiden kaavoittamisesta ja asemaseudun tiivistämisestä. Kirkon lähikortteleihin tulee kodit noin 550 uudelle asukkaalle. Asuntojen lisäksi rakennetaan liiketilaa ja pysäköintilaitos.

Kirkkokortteleiden alue rajautuu luoteessa Laavatiehen ja sen takaiseen pientaloalueeseen, koillisessa Keimolantiehen ja lounaassa Vantaankoskentiehen. Kaakon puolelta suunnittelualue rajautuu Kivistön keskustan vielä rakentamattomaan Sakastipuistoon.

Asuinrakennusten korkeudet vaihtelevat kahdesta seitsemään kerrokseen. Asuinrakennuksista Laavatiehen rajautuvat rakennukset ovat kaksikerroksisia pientaloja. Rakennusten kerrosluvut nousevat Sakastipuistoon päin.

Laavatiehen rajautuvien kortteleiden lisäksi osassa kortteleita on mahdollista rakentaa 2–3-kerroksisia erillisiä yhteistiloja tai pientaloja. Kaikilla asuinkortteleilla on yhteiskorttelipihat ja ensimmäisen kerroksen asunnoissa on asuntokohtaisia pihoja ja etupuutarhoja.

Asemakaavan mahdollistamassa pysäköintilaitoksessa on kolme maanpäällistä kerrosta ja maanalainen kellarikerros. Kaava-alueen pysäköinti keskitetään pysäköintilaitokseen lukuun ottamatta kirkon asiointipysäköintiä.

Juttua muokattu 13.9. kello 10.11. Lisätty tieto siitä, että kaava etenee vielä kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Kyseessä on kaupunginhallituksen esitys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  7. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  8. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  9. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  10. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  11. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  9. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  10. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  13. Kauppojen aukioloajat laajenevat – Lähes kaikki liikkeet avoinna Jumbossa ja Myyrmannissa
  14. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  15. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.