Korson Aada sulki ovensa – Yrittäjä: "Taistelu on päättynyt"

Korson Aadan ravintoloitsijapariskunta Mari ja Kari Koskinen pani pillit pussiin. Arkisto/Armi Suojanen

Armi Suojanen

Lähes 10 vuotta Korson keskustassa toiminut ravintola Korson Aada on lopettanut toimintansa. Viimeinen lounas tarjottiin perjantaina 30. elokuuta.

– Taistelu on päättynyt, kuvaa keittiömestari Kari Koskinen, joka on pyörittänyt ravintolaa vaimonsa Marin kanssa.

Koskinen sanoo, että tasokkaan ruokaravintolan pitäminen on ollut koko ajan "köysi kurkulla taistelua".

Viimeiset kolme vuotta Aadassa on tarjoiltu kesäisin vain lounasta. Kesäiltaisin ravintolaa ei kannata pitää auki, koska lähiseudun väki grillaa ja syö kotonaan.

– Niin minäkin teen, Koskinen ymmärtää.

Syksyllä ja talvella ravintola on ollut auki iltaisin, mutta asiakkaita ei ole ollut riittävästi. Viimeinen pisara on se, että Koskisella todettiin sydänsairaus, joka vaatii hoitoa. Hän on ollut jo jonkin aikaa sairauslomalla eikä ole voinut työskennellä.

– Eivätkä varat riitä pitämään henkilökuntaa.

Aadan liiketoiminta on myynnissä. Liiketilan omistaa Koskisten liikekumppani.

– Tarjoamme edelleen juhla- ja cateringpalvelua. Aadan kotisivutkin toimivat ainakin vuoden loppuun asti, Koskinen kertoo.

Aadassa on vielä yksi yksityistilaisuus ensi viikolla. Sen jälkeen ravintola, joka on pärjännyt mainiosti Vantaan Sanomien järjestämissä Vantaan paras ravintola -äänestyksissä, jää vain makumuistoksi asiakkaidensa mieleen.

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/110605-asiakkaiden-ruoka-ja-juomatavat-yllattivat-korsossa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.