Asuntojen hinnoissa jopa 4–4,7 prosentin laskua isoissa kaupungeissa kesällä – näin ekonomisti kommentoi

Vanhojen osakeasuntojen hinnat olivat kesällä laskussa. Kuvassa Huoneistokeskuksen kiinteistövälittäjä Nina Simosas. Juha Perämäki

Mikko Välimaa

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat notkahtivat kesällä useissa suurissa kaupungeissa Suomessa.

Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi Tampereella hinnat laskivat heinäkuussa 4,7 prosenttia, Turussa 3 prosenttia ja Oulussa 4 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Hypo-pankin pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan yhden kuukauden muutoksista ei pidä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä hintojen laskukäänteestä.

– Ennakkotiedot ja yksi kuukausi eivät anna uskottavaa kuvaa. (On) katsottava laajempaa kehitystä ja muita indikaattoreita. Kauppa kasvaa Tampereella ja Turussa, Oulussa oikeasti hiljentymistä, Brotherus kommentoi Twitterissä tiistaina.

Ennakkotiedot sisältävät keskimäärin puolet lopullisista vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kaupoista. Etenkin kesäkuukausina kuukausitilastossa olevien kauppojen lukumäärä saattaa jäädä tavallista vähäisemmäksi, huomauttaa Tilastokeskus.

Heinäkuussa asuntokauppa näyttääkin tehdyn alemmilla hinnoilla koko maassa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla myyntihinnat laskivat 1,7 prosenttia edelliskuusta.

Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna vanhojen asuntojen hinnat olivat pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingissä yhä selvässä nousussa.

Muualla Suomessa sen sijaan hinnat laskivat myös vuoden takaisesta, ja lasku koski myös isoja kaupunkeja, kuten Turkua (-4,3 prosenttia) ja Tamperetta (-3,8 prosenttia).

Espoossa ja Vantaalla hinnat pysyivät vuodessa ennallaan. Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa laskuksi mitattiin 1,9 prosenttia.

Helsingissä vanhan osakeasunnon keskineliöhinta on nyt 4279 euroa, Espoossa 3 399 euroa, Vantaalla 2720 euroa, Tampereella 2345 euroa ja Turussa 2079 euroa. Pk-seudun kehyskunnissa keskihinta on 2065 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies nappasi Koivukylän Alkosta ginipullon ja häipyi maksamatta – löytyi puistosta ilman pulloa, mutta valvontakamera käräytti
  2. Bussi osui jalankulkijaan Kivistössä
  3. Mitta tuli täyteen: Hakunilan Rinki-ekopiste suljettiin
  4. HSL:n pysäkki Vantaanportin eritasoliittymässä poistuu väliaikaisesti käytöstä
  5. Romuautoja seisonut keskellä Pakkalaa jo vuosia – kun osa autoista saadaan häädettyä pois, tilalle tulee uusia
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  9. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  10. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  11. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  14. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  15. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.